Uutiset

Maalivahtilegenda Henri Toivoniemi hyppää Classicin valmennukseen

Classic vahvistaa valmennustaan F-liigakauden kynnyksellä.

Kaksi kertaa maailmanmestaruuden ja kuusi kertaa Suomen mestaruuden pelaajaurallaan voittanut Henri Toivoniemi vahvistaa Classicin miesten valmennustiimiä. Toivoniemen tahtotilana on kehittyä valmentajana edelleen, tuttujen valmentajien kanssa.

– Kun mahdollisuus liittyä Familyyn aukesi, niin päätin tarttua tilaisuuteen epäröimättä. Päävalmentaja Samu Kuitunen ja Juha Jäntti ovat tuttuja miehiä monen vuoden varrelta ja yhteistyö maajoukkueessa on ollut hedelmällistä. Halu kehittyä omalla valmennusuralla on kova ja nyt pääsen parhaaseen mahdolliseen oppiin. Matkat Tampereelle joukkueen eri tapahtumiin hoituu yhdessä Kuitusen ja Jäntin kanssa ja nuo nelituntiset luovat hyviä tilaisuuksia oppia uutta konkarivalmentajilta joukkueen eri tapahtumien lisäksi.

Toivoniemen rooli valmennustiimissä liittyy vahvasti puolustuspelaamisen rakenteisiin ja eri rooleihin. Huippuosaaja Jori Järvenpää jatkaa sovitusti joukkueen maalivahtivalmentajana.

Päävalmentaja Samu Kuitunen on mielissään Toivoniemen liittymisestä valmennustiimiinsä.

– Henri on tervetullut lisä tiimiimme ja tuo uusia näkemyksiä sekä uutta tuulta joukkueen arkeen. On hienoa saada tuttu ja luotettava sekä eteen päin pyrkivä kaveri mukaan Familyyn.

Manageri Pasi Peltola näkee Toivoniemen olevan hieno lisä jo aiemminkin vahvaan valmennustiimiin.

– Vahva ja menestyksekäs pelaajaura sekä hyvin nousukiidossa oleva valmennusura mahdollistavat Toivoniemen kehittymisen Classicissa ja uskon yhteistyön jatkuvan menestyksekkäästi pitkään. Pitkäjänteinen ja ammattimainen työ Familyssa jatkuu joka osa-alueella, Peltola päättää.