Uutiset

”All-in salibandyyn!” Ina Leminen noussut ryminällä F-liigan pakkieliittiin - taustalla iso elämäntapamuutos

SB-Pron riveissä pitkään pelannut Ina Leminen tietää, kuinka iso merkitys laadukkaalla huippu-urheilijan arjella on myös kentän tapahtumiin. Pakki aloitti vuosi sitten heinäkuussa elämäntaparemontin, jonka tulokset ovat näkyneet nopeasti silmiinpistävällä tavalla.

Leminen on noussut reilussa vuodessa F-liigan kärkipakkien joukkoon. Otteet palkittiin loppukesästä myös uran ensimmäisellä maajoukkuekomennuksella.

Vakuuttavat otteet on ollut helppo bongata kentältä ja Leminen on pelannut itsensä keväällä salibandykansan tietoisuuteen. Tilanne ei ollut kuitenkaan vielä 2019 kesällä kovin ruusuinen. Silloin mielessä pyörivät aivan eri asiat.

– Vuosi sitten olin kahden vaiheilla: joko laitan mailan naulaan lopullisesti tai sitten isken vielä ”all-in”. Vaihtoehtoja oli kaksi: joko tehdään kunnolla tai sitten lopetetaan kokonaan. Puolivaloilla tekeminen ei ollut enää reilua itseäni eikä joukkuettani kohtaan, Leminen muistelee jälkikäteen.

Taustalla oli tasainen ura SB-Prossa – alle oli tullut useita loukkaantumisten häiritsemiä kausia. Joukkue menestyi, mutta omat pelimäärät jäivät harmittavan pieniksi.

Mistä idea radikaaliin muutokseen lopulta lähti? Leminen jakaa kiitosta SB-Proon nykyiselle valmentaja Aki Vilanderille.

– Kyllä se oli Aki, joka sen ensimmäisen potkun antoi. En halua puhua pahaa aiemmista valmentajista, mutta he olivat ehkä tyytyneet siihen, että olen se kolmosketjun pelaaja, joka hoitaa oman tonttinsa. Aki oli oikeasti kiinnostunut viemään minua pelaajana ja yksilönä eteenpäin, Leminen avaa.

Viesti valmennukselta oli selvä. Lemisellä olisi potentiaalia paljon nähtyä parempaan. Se vaatisi kuitenkin pitkäjänteistä työtä. Lyhyet ”urheilijan leikkimiset” pitäisi vaihtaa määrätietoiseen ja suunnitelmalliseen tekemiseen.

– Aki sanoi, että mulla on ”kansainvälisen tason täyttävät mitat”. Raamit ovat kunnossa ja fyysinen kova peli tulee luonnostaan. Uskon, että sellainen v-päisyys on yksi vahvuuksiani. Aki näki, että myös tulisieluisuus on oikeasti vahvuus.

Leminen ei kaunistele asioita vaan täräyttää muutoksen aakkoset suoraan: pizza ja yöelämä vaihtuivat pururataan ja punttisaliin.

– Ei tarvinnut keksiä pyörää uudelleen. Aiemmin olin jaksanut ehkä kuukauden olla kuin urheilija, mutta kun paska hetki tuli, ei ollut ketään kenelle soittaa. Aki teki selväksi, että päivystävä puhelin on auki oikeasti 24/7.

”Yhtäkkiä lensin kentällä”


Lemisen elämäntapamuutos näkyi alkuun fyysisissä testeissä. Piip-testin tulos parani nopeasti neljä minuuttia.
Parasta muutoksessa oli kuitenkin uuden innon löytäminen myös salibandyä ja treenaamista kohtaan.

– Kun kausi alkoi, huomasi heti, että pelaaminen on lennokasta. Joulun tienoilla oli jo vaihe, kun pelaaminen, treenaaminen ja syöminen olivat kaikki tasapainossa. Tuntui kuin olisin lentänyt kentällä. Mulla oli jäätävä itseluottamus, menin kaikista ohi ja kukaan ei tullut musta ohi. Muutama kilo vähemmän tekee ihmeitä reagointikykyyn, vauhtiin ja ennen kaikkea pääkopalle. Pää toimii paremmin, kun jaksaa. Ei tarvitse miettiä, että miten sitä jaksaa kavuta vaihdon jälkeen vielä tonne penkille, Leminen virnistää.

Onnistumisten myötä myös rooli SB-Pron alakerrassa kasvoi. Leminen nousi kevättä kohden joukkueen kärkinimien joukkoon.

– Kun ehtii tilanteisiin, sitä ehtii havainnoimaan paremmin kentän tapahtumia. On aikaa ottaa pallo haltuun ja tehdä seuraava liike. Ennen sitä roikkui usein vain jonkun perässä. Siinä ei päässyt itse niin helposti pelin päälle.


Nälkä kasvaa syödessä

Historian eka F-liigakausi herättää jo kovia odotuksia myös SB-Pron leirissä. Leminen myöntää, että myös henkilökohtaisesti tavoitteet nousevat huippuvuoden jälkeen vain korkeammalle.

– Aikaisemmin kehitys oli huimaa, nyt kehitysaskeleet pienenevät. Sen myötä sitä helposti miettii, että treenaan yhä liian vähän tai olen vieläkin liian hidas. Nälkä todella kasvaa syödessä. Pitää yrittää olla armollinen myös itseä kohtaan välillä.

Tavoite on varmasti myös tulevalla kaudella ottaa iso ja monipuolinen rooli joukkueesta?

– Olen halunnut olla aina todella hanakasti hyökkäyksessä mukana. Entisenä hyökkääjänä tahto ratkaista pelejä on aina taustalla. Mutta pakkina tiedän toki oman roolini, täytyy pitää huoli omasta päästä.

Valmennus kuvaili sinua termillä ”laminointikone”. Miltä tämä kuulostaa?

– Heh. Luulen, että se kuvastaa omaa pelityyliäni todella hyvin. Nyt on hyvä, että ehtii tilanteisiin oikeasti laminoimaan. Aiemmin vastustajat juoksivat karkuun niin nopeasti, ettei meinannut keretä. Nyt heitäkin saa kiinni helpommin.

Ensimmäinen pokaali heti jaossa

Leminen ja SB-Pro nähdään tositoimissa heti 12. syyskuuta, kun joukkue kohtaa PSS:n Mikkelin historiallisessa Super Cupissa.

Leminen on vielä varovainen uuden formaatin odotuksista. Tarjolla on toisaalta ainakin varmuudella huippusalibandyä – PSS on tuttu joukkue ja peleissä aina täysi lataus.

– Tiukkoja pelejä, tunnetta riittää. PSS:n riveistä löytyy jo kivoja tanssipareja,joiden kanssa saa oikeasti vääntää. Mieluisa vastus, Leminen alleviivaa.

Mikkelin pokaalipelissä ehditään ottaa asetelmia myös alkavalle kaudelle. PSS:n kanssa yhteiset sävelet löytyvät jo ilman miettimistä.

– Siellä on itsellekin vanhoja tuttuja. Heidän kanssaan on kiva heittää vähän läppää. Jo harkkapeleistä on huomannut, että kovaa vedetään. Molemmissa ryhmissä on näissä otteluissa ”all-in”.

Osta liput 12.9. pelattavaan Super Cupiin tästä!

Artikkelin kuvat: Juhani Järvenpää, Ville Vuorinen ja Esa Takalo