Uutiset

Miesten Super Cupista tuli Classicin näytös

Neljä perättäistä Suomen mestaruutta 2016-2019 kahminut Classic nappasi tämän kauden ensimmäisen pokaalinsa tänään, kun se kaatoi Lempäälän Super Cupissa Nokian KrP:n vastaansanomattomin lukemin 11-3.

Ensimmäisenä Ideaparkin yleisöä kohautti kuitenkin Nokian KrP, kun laidasta noussut Henri Johansson taituroi pallon ilmassa ohi puolustajan maalille ja Jalo Kouvonen kurkotti haastajat johtoon. Classic ehätti kuitenkin edellä jo ensimmäiselle tauolle, kun ensin Ville Lastikka ohjasi Jussi Pihan kulmavapaalyönnin luukulta verkkoon ja sitten Nico Salon pitkän syötön karkumatkalle lähettämä Sami Johansson läppäsi johto-osuman.

Toinen erä olikin sitten Classicin näytöstä, kun mestarit syöttelivät kerran toisensa jälkeen haastajan viisikon pyörryksiin ennen kuin palloa kaivettiin Miro Tuomalan maalista. Kliinisen julmasti rankaisi Classic myös vastustajan virheistä kuten Eemeli Salin kiskaistessaan puolustajan lavasta karanneesta vastapallosta 6–1-osuman. Sama jatkui päätösjaksolla, kun Classic piti pitkään tempoa yllä, vaikka KrP:n isoin into selvässä tappioasemassa jo hiipuikin. Classic sai juhlia korona-aikaan sopivasti mailoja yhteen koputtelemalla niin Ville Lastikan kuin Sami Johanssoninkin hattutemppuja, kun joukkue karkasi jo 11–1-johtoon ennen kuin KrP:n Mikko Laakso lopussa kavensi kahdesti.

– Pyrittiin löytämään peli, ja ensimmäisessä erässä vielä pallo pomppi ja rentous puuttui, Classicin päävalmentaja Samu Kuitunen kertoi Ruudun haastattelussa.
– Kun pikkuhiljaa päästiin mukaan, viisikkopeli alkoi toimia. Sommitelmia löytyi, päästiin hyvin pois karvauksen alta ja ratkottiin peli vastaiskuilla. Kun liiga alkaa, meidän pitää kuitenkin pystyä pelaamaan kahteen suuntaan vielä rytmikkäämmin ja tarkoituksenmukaisemmin, Kuitunen katsoi eteenpäin.

– Classic asetti taas riman totutun korkealle ja oli jäätävän hyvä, Nokian KrP:n päävalmentaja Jarmo Härmä myönsi.
– Luultiin ekassa erässä, että pystytään kamppailemaan ja haastamaan mutta ei lopulta pystytty pelin viimeistä kymppiä lukuun ottamatta esittämään oikein mitään. Classic on meille tällä hetkellä melkoinen mörkö, ja se meidän pitää pystyä käsittelemään.

Ville Vuorisen ottelukuviin

Super Cup 2020:

Miehet

Classic – Nokian KrP 11-3 (2-1, 6-0, 3-2)

1. erä: 10.10 Jalo Kouvonen (Henri Johansson) 0-1, 14.59 Ville Lastikka (Jussi Piha) 1-1, 19.05 Sami Johansson (Nico Salo) 2-1 sr.
2. erä: 24.13 Eemeli Salin (Sami Johansson) 3-1, 26.08 Albert Koskinen (Oskari Heikkilä) 4-1, 28.14 Mikko Leikkanen (Salin) 5-1 yv, 30.52 Salin 6-1, 36.54 Lastikka (Piha) 7-1, 38.20 Johansson (Salo) 8-1.
3. erä: 45.03 Eetu Sikkinen (Heikkilä) 9-1, 47.04 Lastikka (Piha) 10-1, 48.39 Johansson (Salin) 11-1, 51.07 Mikko Laakso (Joonatan Kovanen) 11-2, 56.08 Laakso (Joona Rantala) 11-3.

Torjunnat:
Lassi Toriseva Classic 2+2+=,
Miro Tuomala Nokian KrP 4+4+=.

Jäähyt: Classic 0 min, Nokian KrP 2 min.

Erotuomarit: Henri Heinola ja Manu Marttinen.

Yleisöä: 295 (Rajoitettu koronatilanteen vuoksi)

Kuva: Ville Vuorinen