Uutiset

Vieraskynä: A-sarjassa tiukka taisto - löytyykö suosikkien takaa yllättäjiä?

Fliiga.comissa käydään läpi asetelmat, kun freelancer-toimittaja Feliks Heikkinen arvioi lähtökohdat alkavaan kauteen. 

F-liigan historian ensimmäisen kausi starttaa viikonloppuna ja luvassa on erittäin mielenkiintoinen sellainen. Edellisen kokonaisen kauden (2018-2019) finaalijoukkueet SB-Pro ja PSS lähtevät ennakkosuosikkeina alkavaan sarjaan. Kärkikaksikon jälkeen onkin erittäin tasaista ja oman lisämausteensa NLA:han tuo FBC Loisto, joka voi parhaimmillaan taistella jopa mitalista.

 

SB-Pro

 

Kauden 2018-19 Suomen mestari lähtee jälleen ennakkosuosikkina uuteen kauteen. Super Cupin finaalissa nähtiin jo, mihin se parhaimmillaan pystyy tiukassa paikassa. Kolmen maalin takaa voittoon noussut joukkue osoitti, että Pro on aina Pro. Mestaruusvuonna Prossa pelannut Emma Itänen tekee paluun joukkueeseen ja vahvistaa puolustusta Silja Eskelisen siirron myötä. Valmennuspuolelle saatiin myös kova vahvistus, kun kolminkertainen hiihdon olympiamitalisti Jari Isometsä otti vastuun fysiikkavalmennuksesta. Jaana Lirkin tekemä jatkosopimus on isossa asemassa Pron kohdalla.

Maalivahtiosasto on jonkun verran kysymysmerkki Tiltu Siltasen siirryttyä Ruotsiin. EräViikingeistä Prohon siirtyneellä Juulia Katajalla on iso haaste edessä, kun hän yrittää täyttää Siltasen lähdön tuoman aukon. Viime kaudella mallikkaasti esiintynyt Ira Moilanen luo joukkueelle hyvän kilpailutilanteen maalivahtien kohdalla.

– SB-Pro on menestynyt ja kova joukkue, jossa on hyvä valmennus ja saumaa kehittyä. Joten oli helppo tarttua, kun mahdollisuus aukeni. On ollut kiva päästä uuteen porukkaan. Meillä on hyvä ryhmä kasassa: on nuorta nimeä sekä kokemusta. Se on hyvä kombinaatio, Kataja kertoo.

Harjoituspeleissä Pro otti voitot Classicista ja Kooveesta, mestaruuskauden finaalivastustajaa vastaan saldona kahdesta ottelusta oli voitto ja tappio. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä SB-Pro tullaan näkemään jälleen finaaleissa.

Katajan koko haastattelu: F-LIIGAN UUDET KASVOT: JUULIA KATAJA NÄLKÄISENÄ SB-PRON MAALILLE -”MENESTYNYT JA KOVA JOUKKUE”

Toimittajan arvio: Sijat 1-2.

 

 

PSS

 

Nurmijärveläisten suurin haastaja tulee Porvoosta. Toissa kauden finaalivastustajan PSS:n ryhmässä on koettu erityisesti puolustuksen osalta muutoksia, kun Jasmiina Järvinen siirtyi Sveitsiin ja Inka Lampinen Ruotsiin. Ykkösketjun puolustusta on tullut vahvistamaan Sveitsin juniorimaajoukkueessakin pelannut Celine Stettler. Porvoossa otettiin myös ilolla vastaan uutinen Henna Uljuan paluusta pääsarjakaukaloon. PSS:n kapteeninakin toiminut Uljua on ollut sivussa kaksi ja puoli vuotta. Hän on pelannut urallaan 178 runkosarjapeliä, joissa on syntynyt komeat tehot 119+69.

Ryhmää vahvistavat myös puolustaja Kia Lehmusvuori, joka on pelannut kaksi edellistä kautta Sveitsin liigassa. Häneltä löytyy Suomen mestaruus SB Pron paidasta kaudelta 2013-2014. Porvoolaiset saivat myös mieluisan paluumuuttajan, kun viime kaudella Sveitsin liigassa 21 pelissä 21 tehopistettä tehtaillut Julia Turunen liittyi mukaan ryhmään. Maalivahtiosasto on saanut myös täydennystä Johanna Järvisen ÅIF-siirron myötä, kun Pelicansissa viime kaudella loistanut Emmi Pölönen siirtyy seuraan.

Porvoolaisten valttikortti tulee jälleen kerran olemaan puolustus, vaikkakin johtohahmo Lampinen siirtyi Ruotsiin. Harjoituspeleissä PSS kaatoi ErVin ja otti voiton sekä tappion SB-Prota vastaan.

– Toivon, että lähtö ulkomaille kasvattaa minua henkisesti ja opin paljon suomalaisesta tavasta pelata. Haluan pystyä ottamaan roolia uudessa joukkueessa ja kasvamaan myös henkisesti. Olen fyysinen pelaaja, joka viihtyy erityisesti kulmaväännöissä. Avaan peliä nopeasti ja minulla hyvin pelisilmää löytää joukkuekavereitani nopeilla syötöilläni. Sanoisin myös, että elän peleissä vahvasti tunteella, uusi hankinta Stettler kertoo.

Lue Celine Stettlerin koko haastattelu: F-LIIGAN UUDET KASVOT: CELINE STETTLER HYPPÄÄ INNOISSAAN SUOMEEN – ”HIENO HAASTE URALLENI”

Toimittajan arvio: Sijat 1-2.

 

FBC Loisto

 

NLA:han täksi kaudeksi noussut erittäin lahjakas Loiston ryhmä on jokerikortti. Parhaimmillaan joukkueella on hyvät mahdollisuudet nousta neljän parhaan joukkoon. Joukkueen runko on pysynyt samana ja nuori ryhmä on yhtä kautta kokeneempi. Harjoituspeleissä joukkue hävisi ErVille elokuun alussa, mutta voitti muutamaa viikkoa myöhemmin TPS:n 10-6 lukemin.

Viime kaudella Loisto kärsi NLB:ssä vain yhden tappion jatkoajalla. Piikkipaikka irtosi 22 pisteen erolla kakkoseksi tulleeseen O2-Jyväskylään. Maaleja Loisto takoi lähes 9 osuman keskiarvolla per ottelu. Toinen uusista vahvistuksista on sarjan tulevaisuuden nimiä. Vasta 14-vuotias Linnea Nevalainen iski viime kaudella 18 otteluun kymmenen maalia LoSBin paidassa.

– Loisto on ollut aina sellainen joukkue, johon olen halunnut päästä pelaamaan! Se on nopea, taitava ja pelitavaltaan mun tyyppinen joukkue. Kun valmentaja Matti (Pienhäkkinen) otti yhteyttä, olihan se kunnia. Ja päätös oli lopulta helppo. Vaikka treenimatka on vähän pitkä, se on silti sen arvoista, Nevalainen kertoo.

Nevalaisen koko haastattelu: F-LIIGAN UUDET KASVOT: 14-VUOTIAS LINNEA NEVALAINEN ON LOISTON KESÄN TÄSMÄHANKINTA – ”KOVA HALU NÄYTTÄÄ”

Toimittajan arvio: Sijat 3-5.

 

EräViikingit

Viime kaudella oli erittäin hyvä sauma mennä jopa päätyyn asti. Joukkue on kuitenkin heikentynyt merkittävästi tulevaa kautta ajatellen. Maisemaa ovat vaihtaneet mm. Trine Sällström, Daniela Westerlund, Tuuli Rannala, Milja Saarikoski, Juulia Kataja ja Jonna Virkkunen. Paluun EräViikinkeihin tekee maalivahti Sanna Viitanen, joka pelasi viime kauden NLB:ssä ÅIF:n paidassa.

EräViikinkien ryhmä on sarjan nuorimmasta päästä. Peräti 16 pelaajaa on syntynyt 2000-luvulla. Tämä tarjoaa päävalmentaja Markus Huhtimolle omat haasteensa kokeneempia joukkueita vastaan. Viime kaudella pisteitä nakuttaneet Taru Nordman ja Maura Paajanen tulevat tarvitsemaan tulitukea alkavana kautena ja nyt on paikka nuoremmille pelaajille tehdä todellinen läpimurto pääsarjatasolla. Pelihaluja ja intoa on tarpeeksi, mutta kokemusta ei vielä.

EräViikingit on tulevaisuuden joukkue ja tällä kaudella laitetaan vielä rahaa pankkiin. Nappisuorituksella ErVi ottaa pronssia, mutta haastajia löytyy useita. Harjoituspelien saldona on kolmen maalin voitot Loistoa ja ÅIF:ää vastaan sekä 4-7 tappio PSS:lle.

– Tottahan se on, että meillä on ensi kaudeksi kasassa nuori joukkue. Mutta samalla meidän joukkue on myös täynnä valtavan taitavia pelaajia. Uskon lujasti, että ensi kauden aikana meidän nuoret pelaajat ottavat urallaan isoja harppauksia, ja että onnistumiset puskevat heitä eteenpäin. Nämä muutokset avaavat nyt uusia ovia ja mahdollisuuksia meidän nuorille pelaajille ottaa vastuuta ja kasvattaa omaa roolia joukkueessa. Pyrin omalla olemuksellani tuomaan joukkueeseen rauhallisuutta ja toki parhaani mukaan viitoitan tietä nuoremmille ja toivottavasti joukkuetoverit voivat esimerkiksi ammentaa jotain minun henkisestä lujuudestani, kokenut Viitanen kertoo.

Lue EräViikinkien tulevaisuuden lupauksen Manta Likin haastattelu: F-LIIGAN UUDET KASVOT: MANTA LIKKI TUO ENERGIAA JA LUOVUUTTA ERÄVIIKINKEIHIN

Toimittajan arvio: Sijat 3-5.

 

Classic

Tampereen Classic on viime vuosina hakenut itseään uuteen nousuun menestysvuosien jälkeen. Täksi kaudeksi vetovastuun ottaa yli 300 liigan runkosarjaottelun maalivahtilegenda Pekka Nieminen. Niemisellä kertyi urallaan myös 36 maajoukkuepeliä. Valmennusta vahvistaa toinen legenda, Katri Luomaniemi, joka pelasi urallaan yli 200 runkosarjapeliä ja voitti viisi Suomen mestaruutta Classicissa.

Kokoonpanoon on tullut lieviä muutoksia, suurin menetys on viime kaudella runkosarjassa 26 tehopistettä viimeistellyt Michaela Sponiorova. Mikäli valmennus saa ajetuksi omat ajatuksensa nopeasti joukkueeseen sisään, voi Classic saavuttaa välieräpaikan tasaisessa keskikastin nipussa. Harjoituspeleissä Classic on kohdannut TPS:n kahdesti, saldona voitto ja tappio. SB-Prota, Kooveeta ja alle 19-vuotiaiden maajoukkuetta vastaan kärsi tappiot, mutta joukkue voitti Steelersin tasaisessa ottelussa maalilla.

– Joukkue on todella innoissaan uudesta valmennuksesta ja se on näkynyt hyvin tekemisen tasossa. Treenit on laadukkaita, joissa keskitytään meille olennaisiin asioihin. Joukkuehenki on rehellisesti sanottuna parempi kuin koskaan ennen, vaikka vaatimustaso on korkealla pystymme nauttimaan ja pitämään hauskaa yhdessä joka päivä, joukkueen kokenutta kaartia edustava Alisa Pöllänen kertoo.

Lue uuden Classic-vahvistuksen Hanna Pukeron haastattelu: F-LIIGAN UUDET KASVOT: HANNA PUKERO HAKEE CLASSICISTA PIRISTYSRUISKETTA URALLEEN: ”TUOREITA NÄKÖKULMIA ASIOIHIN”

Toimittajan arvio: Sijat 3-6.


Koovee

Koovee menetti kolme viime kauden runkosarjan tehokkainta pelaajaa Ruotsin Siriuksen paitaan. Mia Valleniuksen, Tuulia Ahon ja Johanna Homin poissaolo ei voi olla vaikuttamatta tamperelaisten peliin. Täydennystä ryhmään on haettu eri joukkueista ja nimekkäin hankinta on Pirkoissa loistavan viime kauden pelannut superlupaus Suvi Hämäläinen.

Joulukuun MM-kisoissa mukana ollut Hämäläinen teki viime kaudella 16 pelissä 40 tehopistettä (25+15). Harjoituspeleissä Kooveen jälki on ollut suhteellisen hyvää, vaikka menetyksiä tälle kaudelle onkin ollut. Joukkue kaatoi Pirkat, Classicin ja O2-Jyväskylän, mutta SB-Prolle se hävisi. Kauden 2018-2019 pronssijoukkue voi hyvinkin olla välierissä tällä kaudella, mutta helpolla ei paikka tule.

Keskikasti on tasainen, mikä tarjoaa myös Kooveelle oman menestysmahdollisuutensa. Sijoitus voi kuitenkin heitellä välieräpaikasta pudotuspelikarsintaan.

– Halusin päästä pelaamaan A-sarjassa. Siinä on kuitenkin merkittävä ero. Sitä kaipasi ehkä muutenkin vähän uusia tuulia, ehdin olla aika pitkään samoissa ympyröissä. Kun pääsee pelaamaan, sitä nauttii varmasti jokaisesta hetkestä. Haluaa laittaa itsensä sitä ennen niin hyvään kuntoon kuin vain mahdollista, Hämäläinen summaa tulevaa kautta ja siirtoaan Kooveen paitaan.

Lue Suvi Hämäläisen koko haastattelu: F-LIIGAN UUDET KASVOT: HUIPPULUPAUS SUVI HÄMÄLÄINEN VAIHTOI KOOVEEN RIVEIHIN KOVIEN PELIEN PERÄSSÄ – ”ISO JUTTU”

Toimittajan arvio: Sijat4-7.

 

TPS

Viime kauden runkosarjassa kuudenneksi sijoittunut TPS kuuluu myös tasaiseen keskikastin ryppääseen. Päävalmentaja on vaihtunut täksi kaudeksi, kun viime kaudella Kooveen miesten joukkuetta luotsannut Antti Hänninen ottaa vetovastuun. Joukkue on pysynyt hyvin kasassa, mutta edelleen sama kysymys toistuu kuin aikaisemmilla kausilla, onko ryhmässä tarpeeksi leveyttä?

Laura Rantanen ja Milla Nordlund olivat suuressa vastuussa viime kaudella tehoista ja nyt tarvitaankin taustalta vieläkin enemmän tulitukea. Jasmin Saario tekee paluun turkulaisten ryhmään Australiassa vietetyn vuoden jälkeen.

Suuri kysymys onkin, mikä joukkue asettuu vastaan mahdollisissa puolivälierissä. Jos TPS välttää ennakkosuosikit SB-Pron ja PSS:n puolivälierissä, on sillä pieni sauma edetä mitalipeleihin. Materiaalin leveys ei kuitenkaan tarpeeksi suuri, jotta se voisi taistella finaalipaikasta. Yksittäinen pronssipeli tarjoaa oman mahdollisuutensa. Harjoituspeleistä saldona on kahdesta Classic-pelistä voitto ja tappio sekä voitto LoSBista ja tappio Loistolle.

– Uusi valmennus tuo vähän uutta meininkiä mukaan ja on heti päästy vauhtiin joukkueen kanssa. Ilmapiiri on ollut hyvä ja jengiin on ollut kyllä helppo palata mukaan. Meillä on nälkäinen ja taisteleva jengi. Meillä tuntuu olevan heti todella hyvä joukkuehenki: läppä lentää ja kaikki ovat kaikkien kavereita. Tulee todella tiukka kausi. Uskon, että kaikki jengit pystyvät haastamaan toisensa. Odotan innolla, että mikä joukkue pystyy nousemaan esille. Toivottavasti se ollaan me! TPS:n paitaan palannut Saario kertoo.

Lue Jasmin Saarion koko haastattelu: F-LIIGAN UUDET KASVOT: JASMIN SAARIO TUTUSTUI EKSOOTTISEEN AUSTRALIAN SALIBANDYSARJAAN – ”HAUSKA KOKEMUS”

Toimittajan arvio: Sijat 4-7.

 

SSRA

Rankoilla Ankoilla on edessään vaikea kausi. Uusi päävalmentaja Petri Turunen on ison haasteen edessä, kun joukkueesta lähti peräti yhdeksän pelaajaa ja kokemusta 793 liigaottelun verran. Suurin menetys löytyy puolustuspäästä, kun johtohahmo Sanna Risteli jätti seuran. Risteli pelasi Rankoissa Ankoissa 76 runkosarjan peliä, joissa viimeisteli komeat tehopisteet 64+32. Vahvistusta hyökkäykseen Rankat Ankat saa paluumuuttaja Jonna Virkkusen muodossa. Virkkunen pelasi kaksi edellistä kautta EräViikingeissä.

Viime kaudella oli jo vaikeaa, kun joukkue jäi runkosarjassa seitsemänneksi ja joutui hakemaan pudotuspelipaikkaa karsintojen kautta. Paikka pudotuspeleihin irtosi tuolloin 3-0 voitoin. Suoraa pudotuspelipaikkaa ei todennäköisesti ole luvassa tällä kaudellakaan. Kuuden joukkoon pääseminen vaatii erityistä venymistä.

Joukkueessa on kuitenkin lupaavia nuoria pelaajia, jotka ovat jo osoittaneet kuuluvansa liigatasolle. Sanni Uimarihuhta, Elli Kylmäluoma ja Julia Kaan olivat mukana alle 19-vuotiaiden maajoukkueleirillä.

– Innolla siirryn Rankkoihin Ankkoihin. Uskon, meillä on hyvä nippu ja mainiot mahdollisuudet alkavalle kaudelle. Tuttu seura, joten on helppo hypätä mukaan. Siihen on tullut vielä muutama nuori kasvo mukaan, joten potentiaalia riittää. Ja ryhmässä on myös paljon itselle junnuista tuttuja nimiä, joten on ollut aika helppo tulla mukaan, paluumuuttaja Virkkunen kertoo.

Lue Virkkusen koko haastattelu: F-LIIGAN UUDET KASVOT: JONNA VIRKKUNEN VAHVISTAA RANKKOJA ANKKOJA – ”VUODET KAUKANA KOTOA KASVATTIVAT PALJON”

Toimittajan arvio: Sijat 7-8.


Kirjoittaja: Feliks Heikkinen
Twitter: @feliksheikkinen

MITÄ MIELTÄ SINÄ OLET ALKAVAN KAUDEN VOIMASUHTEISTA? Hyppää keskusteluun Facebookin suositussa Salibandy Suomi -yhteisössä!