Uutiset

ÅIF kolmen maalin takaa jatkoaikavoittoon – Jenni Rautanen taas sankarina

F-liigan naisten tasolohko B:ssä pelattiin lauantaina kaksi ottelua, joissa ÅIF kaatoi O2-Jyväskylän 5-4 Jenni Rautasen jatkoaikamaalilla ja Pirkat löi LoSB:n 7-2.

Sipoossa karkasi O2-Jyväskylä vielä kolmannen erän alussa 1–4-johtoon, mutta sitten alkoi ÅIF:n kiri. Mette Wecksten ja Pinja Jaakkola nostivat kotijoukkueen maalin päähän, ja 28 sekuntia ennen täyttä aikaa Jenni Rautanen tasoitti pelin Emma Hartwallin syötöstä. Jatkoaikaa oli pelattu runsaat kaksi minuuttia, kun kukapa muu kuin Rautanen laukoi ÅIF:lle jo kauden toisen voiton. Jenni Rautanen oli ollut voimahahmo myös sipoolaisten kauden avausvoitossa Hämeenlinnassa.

Juhani Järvenpään ottelukuviin

Pirkkalassa karkasi kotijoukkue avauserässä kahden maalin johtoon, mutta sitkeä LoSB nousi vielä kolmannessa lukemiin 2-1 ja 3-2. Sitten meni Pirkat kuitenkin menojaan, kun Marianne Viteli, Pinja Myllymäki, Oona Eerola ja Viivi Tiilikainen onnistuivat maalinteossa.

Esa Takalon ottelukuviin

Otsikkokuva: Juhani Järvenpää

Pirkat karkasi lohjalaisilta kolmannessa erässä. Kuva: Esa Takalo