Uutiset

SSRA ratkaisi jatkoajalla, Miisa Turunen osui nyt kuudesti

F-liigan naisten tasolohko A:ssa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. SSRA löi vieraissa Classicin 6–5 Hanna Niemelän jatkoaikamaalilla ja PSS kaatoi kotonaan Kooveen 7-5.

SSRA näytti Tampereella jo menevän menojaan, kun Laura Liimatta nosti oululaiset toisessa erässä 5–1-johtoon. Classic, ehti kuitenkin kaventaa kahdesti vielä ennen toista taukoa, ja päätösjakson puolivälissä Aino Viskarin sekä Lotta Purhosen osumat muuttivat tilanteeksi 6-5. Kaksi pistettä SSRA lopulta kuitenkin sai mukaansa bussiin, kun Hanna Niemelä päätti pelin Riina Baerin syötöstä ajassa 62.31. Annu Selinummi merkkautti Classicille tehot 2+2 ja Liinu Koivisto SSRA:lle 3+1.

Porvoossa vei Kiia-Mari Avikainen vielä kolmannen erän alussa Kooveen 4–2-johtoon. Sitten Aada Heikkinen, Milja-Maria Saarikoski ja uudelleen Heikkinen kuitenkin nostivat kotijoukkueen kolmessa ja puolessa minuutissa edelle, ja Fanny Holmberg nosti vielä lukemiksi 6-4. Kooveen Mila Manninen kavensi vielä, mutta Ella Sundströmin rystylaukaukseen päättynyt vahva nousu maalille sinetöi PSS:n voiton. PSS on kolmella kolmen pisteen voitollaan sarjan kärjessä.

Tasolohko B:n päivän hahmo oli 14-vuotias Miisa Turunen, joka laukoi SaiPalle kuusi maalia lappeenrantalaisten murjoessa vieraissa Steelersin 10-1. Avauskierroksella Turunen oli osunut neljästi. Tänään SaiPa vei avauserän 4-0 Miisa Turusen kahden maalin myötä, ja loput neljä hän teki päätösjaksolla, jonka SaiPa voitti 6-1. Steelersin ainokaisen nosti rangaistuslaukauksesta Anika Holopainen. Miisa Turunen ampaisi samalla B-lohkon maali- ja pistepörssien kärkeen.

Kaksinumeroiset tanssittiin myös Sipoossa, jossa ÅIF kaatoi LoSB:n 10-1 vietyään jo avauserän 3-0. Ella-Maria Ahtiainen rohmusi tililleen kaksi maalia ja syötti kolme.

Juhani Järvenpään ottelukuviin

B-lohkon tasainen mittelö nähtiin Pirkkalassa, jossa O2-Jyväskylä taisteli 5–4-vierasvoiton Pirkkain ryhmästä. Vielä kahden jälkeen joukkueet pusersivat tasalukemissa 3-3, mutta kolmannen alussa Saimi Hyvärinen vei vieraat johtoon ylivoimalla. Pirkkain hukattua perään rangaistuslaukauksen laukoi Jessica Lustig eron kahteen, ja Pirkat kykeni enää Henriikka Järven kavennukseen. Kotijoukkueen tehot olivat tänään kapealla, kun Pinja Myllymäki syötti kaikki Pirkkain neljä osumaa, joista Henriikka Järvi laukoi kolme.

Arkistokuva: Ari Arola

ÅIF:n komea kotivoitto sai hymyn valmentaja Sami Vidgreninkin kasvoille. Kuva: Juhani Järvenpää