Uutiset

SB-Pro vahvempi kärkiottelussa, Classic voiton makuun Turussa

F-liigan naisten A-lohkossa tarjoiltiin tänään kärkiottelu, jossa hallitseva mestari SB-Pro kaatoi kotonaan ykköshaastajansa PSS:n 8-3. Nurmijärveläiset olivat nousseet voittoon myös kauden avanneessa Super Cupissa.

Lämmittelyksi nähtiin 54 tarkan pelin minuuttia, joissa Pro hiipi 4–0-johtoon ja Kalpana Tarvainen kiepautti tolpalta porvoolaisille kavennuksen. PSS:n alettua hakea kavennusta ilman maalivahtia hanat aukesivat, ja vieraiden kaksi kavennusta maksoivat neljä SB-Pron tyhjiin iskemää maalia.

Juhani Järvenpään ottelukuviin

Classic nappasi neljännellä yrittämällä ensimmäisen voittonsa, kun sarjan vahvasti aloittanut FBC Loisto taipui kotikaukalossaan 6-4. Meri Jokinen ja Annu Selinummi laukoivat Classicille toisen erän lopulla kahden maalin johdon, jota tamperelaiset kykenivät yhä uudelleen venyttämään Loiston kavennettua. Pelaajista ottelun tehokkain oli kuitenkin Ulla Valtola, joka syötti FBC Loiston maaleista kolme.

Anssi Koskisen ottelukuviin

Koovee haki Helsingistä syksyn toisen voittonsa kaataessaan Kiia-Mari Avikaisen neljän maalin turvin EräViikingit 6-3. Koovee rankaisi avauserässä kotijoukkueen Sofia Mittentagin kahdesta jäähystä kahdella maalilla, ja ylivoimalla syntyi myös tamperelaisten kolmas osuma toisessa erässä. Manta Likki nosti liigauransa avausmaalilla EräViikingit parhaimmillaan maalin päähän, mutta Kiia-Mari Avikaisen illan kolmas maali toisen ja neljäs päätöserän puolella olivat kotijoukkueelle liikaa. Kauden vierasvoitolla Classicista aloittanut EräViikingit on sen jälkeen hävinnyt kolmesti peräkkäin.

A-lohkon neljännessä ottelussa TPS nousi kolmannessa erässä 2–1-voittoon SSRA:sta. Oululaiset vieraat johtivat yli 40 minuuttia Viivi Kettusen ottelun aluksi laukomalla maalilla, mutta Aino Järvinen tasoitti liigauransa ensimmäisellä maalilla, ja viisi ja puoli minuuttia ennen loppusummeria Sofia Leino iski Tiina Hoikkalan syötöstä turkulaisten voitto-osuman.

F-liigan naisten B-lohkossa O2-Jyväskylä kaatoi kotonaan LoSB:n 7-3, ÅIF vieraissa Pirkat 7-4 ja SaiPa samoin vieraissa Welhot 7-4.

O2 ratkaisi pelin jo avauserässä, jossa Else Aalto, Emmi Mörsky ja kahdesti osunut Jessica Lustig laukoivat taululle neljän maalin johdon. Lustig teki ottelussa vielä kolmannen maalin. Kolmen pisteen pelaajiksi nousivat myös Johanna Väliaho tehoilla 1+2 sekä kaikki lohjalaisten kolme osumaa syöttänyt Julia Eskonen.

Esa Jokisen ottelukuviin

Pirkkalassa sen sijaan johti kotijoukkue vielä 12 minuuttia ennen loppua 4-3. Sitten otti kuitenkin taas kerran ohjat ÅIF:n ykkösketju Emma HartwallJenni RautanenBianca Boman muuttaen kuudessa minuutissa tilanteeksi 4-6. Rautasen tehot olivat tänään 2+1 ja Hartwallin 1+2.

Kuopiossa Kiia Kokko laukoi kolmannen erän alussa Welhot 43-johtoon, mutta sen jälkeen juhlivat enää vieraat. Juuli Hakkarainen tasoitti hetimiten, ja Saana Karilahden, Miisa Turusen ja Elina Suutarin osumat takasivat kaikki kolme pistettä Lappeenrantaan.

Kuva ottelusta FBC Loisto–Classic: Anssi Koskinen

O2 nappasi selvän kotivoiton. Kuva: Esa Jokinen