Uutiset

TPS venytti EräViikinkien tappioputkea, Welhoille kauden avausvoitto

EräViikinkien uusi valmennus ei päässyt toisellakaan yrittämällään pisteiden makuun F-liigan naisten tasolohko A:ssa. TPS vei illan ottelussa pisteet mukanaan maalein 4-2 ja venytti helsinkiläisten tappioputken jo kuuteen otteluun.

EräViikinkien Manta Likki kykeni vielä toisessa erässä kuittaamaan TPS:n Sofia Leinon avausmaalin, mutta päätösjakson alussa turkulaiset karkasivat. Aino Järvinen, Jasmin Saario ja Sofia Leino laukoivat taululle kolmen maalin vierasjohdon, johon EräViikingit ei enää onnistunut vastaamaan.

Juhani Järvenpään ottelukuviin

TPS:lle voitto oli toinen perättäinen ja nosti joukkueen ohi Kooveen viidenneksi. Lohkon jumbo EräViikingit on jäänyt Classicista jo kuusi pistettä.

Yksi ottelu pelattiin myös naisten tasolohko B:ssä, jossa Welhot otti kauden ensimmäisen voittonsa lyömällä kotonaan O2-Jyväskylän 8-5. Eroa alkoi syntyä ottelun puolivälin jälkeen, kun Miia Murtorinne laukoi Welhot 5–3-johtoon ja kolmannessa erässä Lotta Lindi tilanteeksi 6-3 ja Murtorinne vielä 7-3. Vieraiden kaksi kavennusta eivät enää nostaneet Welhoja voittokamppailuun, kun Mari Kemppainen teki välissä Welhoille kahdeksannen osuman. Lotta Lindi hurjasteli tänään tehot 3+2 ja Mari Kemppainen sekä Miia Murtorinne kumpikin 2+2.

Voitto nosti Welhot pois jumbosijalta ohi LoSB:n. O2-Jyväskylä jatkaa kolmantena.

Kuvat: Juhani Järvenpää

EräViikinkien valmennusvastuun ottaneella Ville Turusella riittää vielä pähkäiltävää. Kuva: Juhani Järvenpää