Uutiset

Revanssien ilta: Kooveelle voitto SSRA:sta ja SB-Prolle FBC Loistosta

F-liigan naisten tasolohko A:ssa Koovee pääsi viime viikonlopun kahden tappion jälkeen taas voiton makuun kaataessaan Oulussa SSRA:n 5-3. Turussa hallitseva mestari SB-Pro sai revanssin nousija FBC Loistosta voittamalla 4-3.

Tamperelaiset tekivät Oulussa ratkaisevat eron toisen erän toisella puolikkaalla, kun Veera Vilenius ja Kiia-Mari Avikainen muuttivat 2–2-tasatilanteen kahden maalin vierasjohdoksi. Hanna Niemelä kavensi vielä päätösjakson aluksi SSRA:lle ennen kuin Kooveen Riikka Valkamo laukoi loppunumerot. Hanna Niemelä teki SSRA:n ja Kiia-Mari Avikainen Kooveen maaleista kaksi.

Turussa nähtiin maaleja vasta toisessa erässä, jossa Loiston Ulla Valtola tasoitti Pron Marjut Kinnusen laukoman vierasjohdon mutta perään Kinnunen ja erän lopussa Aada Isometsä laukoivat eron kahteen. Kolmannessa erässä kavensi ensin Sini Niinikoski ja Pron Aada Isometsän illan toisen maalin jälkeen Emilia Pietilä, mutta viimeiset 16 minuuttia mentiin maaleitta. Lopussa Loisto pääsi yrittämään kuudella neljää vastaan mutta sai kelpo myllytyksestä huolimatta pallon yhä uudelleen vain vieraiden maalinedusruuhkaan kimpoilemaan.

Arkistokuva: Esa Takalo