Uutiset

OLS:n ja Happeen trilleri huipentui Silvan Bolligerin jatkoaikamaaliin

F-liigan miesten lauantai alkoi Oulussa, jossa Happee löi OLS:n 7-6 sveitsiläisvahvistus Silvan Bolligerin jatkoaikamaalilla. Päivän muut voittajat olivat Westend Indians, SPV ja Steelers.

Oulussa OLS karkasi pelin puolivälissä 3–1-johtoon, jonka Happee ehti ennen toista erätaukoa muuttaa lukemiksi 3-4. Päätöserässä ehti kumpikin joukkue vuorollaan edelle, kun alkuun iskivät nopeasti Matias Tiira sekä Valte Karvonen OLS:lle ja sitten Juuso Heikkinen kahdesti Happeelle. Valte Karvosen tasoitus erän puolivälissä siirsi ratkaisun jatkoajalle, joka päättyi lyhyeen. OLS-vahti Iiro Rantaniemi torjui Happeen kaukolaukauksen sivulleen, ja Silvan Bolliger löi irtopallon puolustajan jaloista verkkoon.

Valte Karvonen ja Matias Tiira olivat kotijoukkueen tehomiehet saldoilla 2+2, vieraista iski Juuso Heikkinen hattutempun.

Ari Arolan ottelukuviin

Westend Indians nousi tasapisteisiin viidentenä olevan Oilersin kanssa kaataessaan Kuopiossa Welhot 11-3. Peli oli käytännössä selvä jo avauserässä, jossa Tuomas Harjula, Teppo Salo, Eetu Nykänen ja kahdesti osunut Niko Laiti nakuttelivat espoolaisille vieraille viiden maalin etumatkan. Valtteri Kainulainen (2+2), Niko Laiti (3+0), Teppo Salo (1+2) ja Aaro Astala (0+3) olivat tänään ”Heimon” pisterohmut. Welhojen maaleista osui Topias Simonen kaksi ja ensimmäisen liigaosumansa iskenyt Ari Lintu yhden.

SPV:n kolmen ottelun tappioputki katkesi ja EräViikingit hävisi kuudennen kerran peräkkäin, kun Peliveljet löi ErVin kotonaan 4-3. Riku Hakanen sekä Konsta Haukkala iskivät isännille avauserässä pikamaalit, ja saman toistivat toisessa Jari Hankkio ja Juho Repo vieden SPV:n 4–1-johtoon. Päätöserän puolivälissä oli Markus Salmen ja Marko Juseliuksen vuoro nostaa vain puolen minuutin välein syntyneillä osumillaan vieraat maalin päähän, mutta siihen kiri hyytyi. Sami Koski pääsi yrittämään vielä rangaistuslaukauksesta kotijoukkueelle viidettä, mutta uran 327. runkosarjamaali ei vielä onnistunut.

Juha Käenmäen ottelukuviin

Steelers otti syksyn kolmannen voittonsa kaataessaan Vantaalla sarjajumbo Tiikerit 5-3. Maaleja nähtiin vasta toisessa erässä, jossa Steelers karkasi runsaassa kymmenessä minuutissa 4–1-johtoon. Joel Keskinen kavensi Tiikereille ennen toista taukoa, ja kolmannen erän alkuun Miika Iskanius nipisti eron enää yhteen. Siihen isäntien onnistumiset kuitenkin loppuivat, ja Steelersin Roope Yrjäsen maali päätöserän viidennellä minuutilla jäi illan viimeiseksi. Markus Sipronen oli kolmella syöttöpisteellään Steelersin tehokkain ja Pyry Kauppinen laukoi hämeenlinnalaisten maaleista kaksi. Tiikereistä kokosi Miika Iskanius saldon 1+1.

Juhani Järvenpään ottelukuviin

Sunnuntaina F-liigan miesten sarjassa pelataan ottelut SPV–Jymy, Tiikerit–Oilers, OLS–LASB ja Welhot–EräViikingit.

Pääkuva: Ville Vuorinen

Loukkaantumisista kärsinyt Steelers osaa arvostaa voittoa. kuva: Juhani Järvenpää