Uutiset

Noora Vuorela torjui TPS:lle vierasvoiton SB-Prosta

TPS otti F-liigan naisten tasolohko A:ssa maukkaan vierasvoiton kaatamalla mestari SB-Pron 5-3. Turkulaisten hahmo oli taas kerran maalivahti Noora Vuorela napsimalla 27 kotijoukkueen laukausta.

Aino Tuokkola ja Aada Isometsä laukoivat SB-Prolle nopean kahden maalin johdon, mutta Milla Nordlund sekä Sofia Leino toivat turkulaiset tasoihin, ja toisessa erässä Leino ylsi jo hattutemppuun muuttaessaan taululle kahden maalin vierasjohdon. Pron Marjut Kinnunen kavensi vielä, mutta erän loppuun TPS-puolustaja Iina Siirilä yllätti Pro-vahti Ira Moilasen melkein keskiviivalta lähteneellä laukauksella, joka jäikin yllättäen ottelun viimeiseksi maaliksi. SB-Pro pääsi kolmannessa erässä yrittämään jopa viiden minuutin ylivoimalla Aino Tuokkolan loukkaantumiseen johtaneen tilanteen jälkeen mutta ei saanut luotua kunnon tekopaikkoja.

– Valmennus on ylpeä joukkueen asenteesta ja paljon puhutusta periksiantamattomuudesta, TPS:n päävalmentaja Antti Hänninen kiitti joukkueensa sivuilla.
– Kaksi takaiskua pelin alkuun ja viiden minuutin alivoima ratkaisuhetkillä kestettiin hienosti ja jatkettiin johtoasemassakin omilla vahvuuksilla pelaamista. Pitää tallettaa tämän pelin anti hyvin muistiin jatkoa ajatellen.

SSRA on A-lohkon kärjessä yhden pisteen edellä kolmikkoa SB-Pro, FBC Loisto ja PSS. Hännillä lohkon jumbo EräViikingit on jäänyt Classicista jo yhdeksän pistettä mutta pelannut kolme ottelua vähemmän.

Tasolohko B:ssä pelattiin kaksi ottelua, joissa O2-Jyväskylä kaatoi ÅIF:n 3-1 ja Welhot Steelersin 7-1.
¨
Jyväskylässä säilyi jännitys loppusekunneille saakka, kun Johanna Väliaho sekä Helmiina Stark olivat ensin laukoneet kotijoukkueen kahden maalin johtoon ja sitten vieraiden Bea Karling kaventanut. Vasta 15 sekuntia ennen ottelun loppua Väliaho nosti viimeisen niitin tyhjään ÅIF:n verkkoon. Kuopiossa riittävä ero sen sijaan syntyi jo pelin ensimmäisellä puolikkaalla, kun Anna-Reetta Tölli oli osunut Welhoille kolmesti ja Lotta Lindi sekä Janica Luukkainen kumpikin kerran. Töllin lisäksi kirjautti tänään kolme pistettä Miia Murtorinne (1+2).

Esa Jokisen kuviin ottelusta O2-Jyväskylä–ÅIF

O2-Jyväskylä nousi illan voitollaan lohkon kärkeen pisteellä ohi kaksi ottelua vähemmän pelanneen SaiPan. Welhot repäisi eron viimeisenä olevaan LoSBiin jo kuuteen pisteeseen.

Kuva: Ville Vuorinen

O2-Jyväskylä puristi illan voitollaan lohkokärkeen. Kuva: Esa Jokinen