Uutiset

Vieraskynästä: 30-vuotias Classic on muutakin kuin seura - "Saavutus ylitse muiden Suomen historiassa"

Lauantaina Tampereella vietetään isoja juhlia, kun F-liigasta tuttu Classic täyttää 30 vuotta. Mitä seura merkitsee yhteisölleen? Siitä mainion kiteytyksen antaa Asser Jääskeläinen. Sveitsissä viilettävä ex-Classic kirjoitti koskettavan onnittelutekstin  tamperelaisseuralle.

Passo, Hönö, Irkku jne. jne. Lista on loputon. Haluaisin luetella kaikki, mutta toisaalta, family on sellainen, että ketään ei tarvi luetella, kukaan ei kaipaa luettelemista. Jokainen familyyn kuuluva tuntee sen ja tietää mitä se on. Se on se tunne, tunne familysta. 💙

Mutta onhan tää kaveri jotain täysin poikkeuksellista suomalaisessa urheilukulttuurissa. Tai koko maailman. Koko avaruuden. Tekis varmaan johonkin Jupiteriinki elämän ja toimivan yhteiskunnan ja urheilusarjan. Avaruusmies.

En tiedä, missä olisin ilman ”Pandaa” ja ”Pandan” familyä. Eikä varmaan tiedä moni muukaan. Tarinoita olisi satoja. No etuoikeutetun uran familyssä operoineena ei onneksi tarvitse miettiä, sillä nyt ollaan Singaporen kautta Sveitsissä kylvämässä familyn filosofiaa päivittäin. Reeneissä, junnureeneissä, palavereissa, töissä, kaupassa, soitto/juottoravintoloissa. Joka päivä, joka paikassa, joka tilanteessa.

Familyläisen tunnistaa arvoista.

Yhteiskuntavastuullinen, kunnioittava, hyväsydäminen, ystävällinen, kiitollinen, auttava, nöyrä, rohkea, itsevarma, hullu, heittäytyvä. Taitava tietty. Mutta ennenkaikkea inhimillinen. Familyssä on tehty paljon virheitä, siellä on saanut tehdä virheitä, epäonnistua, joskus pahastikin. Siinä vaiheessa on tullu esiin arvot. Kaikki on ihmisiä, kaikki on inhimillistä. Familyn arvot takaa, että yksilö tuntee tuen, ymmärryksen ja avun virheidenkin keskellä. Familyn arvot takaa että yksilö oppii ja ymmärtää tekemänsä virheiden ja väärien valintojen keskellä. Sitä on myös kehitys familyssä. Ihmistä on käsitelty ihmisenä, ei pelaajana.

Ainiin, onhan Classic menestynyt urheilullisestikin. Kiistatonta. Se tuli myös vasta vikana mieleen. Mikä kertoo paljon. Passo Peltolan rakentama avaruus-yhteiskunta on sivutuotteena ansainnut urheilullisen menestyksen.
Mä olen vain yksi pieni osa tuhansista familyläisistä, ja tää yksi pieni pala on vaikuttanu moniin muihin ihmisiin ympäri maailmaa. Kuinka moneen ihmiseen Passo Peltola ja family onkaan vaikuttanu 30 vuoden aikana? Kuinka moneen ihmiseen familyn vaikuttamat ihmiset on vaikuttanu 30 vuoden aikana? Niinpä.

Se on menestystä. Se on elämän mestaruus. Se on saavutus ylitse muiden Suomen historiassa.

Teksti: Asser Jääskeläinen
Artikkelikuva: Esa Takalo