Uutiset

Ottelun Tiikerit–Oilers pelirangaistuksesta ei lisäseuraamuksia

Pääsarjojen kurinpitäjä ei määrännyt Tiikerien Janne Saloselle lisärangaistuksia 6.1. pelatun F-liigan ottelun Tiikerit–Oilers tilanteesta, jossa erotuomarit tuomitsivat Saloselle pelirangaistuksen.

Tilanteessa Janne Salonen sai pelattua pallon Oilersin Justus Kainulaisen lavasta, ja se kimposi päätylaitaa kohti. Kainulainen lähti tavoittelemaan mailallaan palloa ja häneen nähden takaviistosta leikkaavalla linjalla tullut Salonen pyrki estämään Kainulaisen etenemistä. Leikatessaan Kainulaisen eteen Salonen osui ojennetulla käsivarrellaan Kainulaisen päähän.

Pääsarjojen kurinpitäjä arvioi tilannetta näin:

Kiistatonta tutkittavassa asiassa on, että Salosen käsi osuu Kainulaista kasvoihin.

Kyseessä on pallontavoittelutilanne, jossa Salonen on saanut liikkumisellaan pienen etulyöntiaseman. Hän pyrkii vartalollaan katkaisemaan Kainulaisen etenemisen palloon, tehden myös vasemmalla kädellään etenemisen hankalaksi. Salosen vasen käsi ei ole tilanne huomioiden poikkeavalla korkeudella, mutta se osuu Kainulaista kasvoihin. Salosen olisi pitänyt mieltää, että kyseisessä tilanteessa selän takana oleva pelaaja voi kurottaa palloa ja olla matalassa peliasennossa. Täten Salonen on tilanteessa syyllistynyt rangaistuksen arvoiseen rikkeeseen.

Katson, että Salonen on pelannut tilanteessa varomattomasti ja holtittomasti, mutta ei siinä mielessä väkivaltaisesti, että kontaktista pitäisi tuomita lisärangaistus.

F-liigan kurinpitopäätöksiin

Katso video tilanteesta: