Uutiset

TPS nousi kolmen maalin takaa kärkiottelun voittoon

F-liigan miesten keskiviikon kärkiottelu pelattiin Turussa, jossa TPS nousi kolmen maalin takaa 6–5-voittoon Oilersista. Illan toisessa pelissä Nokian KrP löi kotonaan Tiikerit 7-5.

Turun ottelu oli kolmijakoinen, kun ensin karkasi TPS kahden maalin johtoon, mutta pelin puoliväliin mennessä iski puolestaan Oilers viidesti peräkkäin. Sitten alkoi kuitenkin isäntien nousu. Tuomas Ojala kavensi ennen taukoa, ja kolmannen erän alussa Ville Hirvisuo nosti mustapaidat jo maalin päähän. Seitsemän minuuttia ennen loppua Waltteri Vesterinen kiskaisi kierrosta tasoituksen, ja vielä lisää oli tulossa. Kellossa oli jäljellä nelisen minuuttia, kun Janne Nurminen syötti poikittain ja Mikko Hautaniemi pommitti asettelematta voittopallon takayläkulmaan.

Voitto nosti TPS:n pisteen päähän kolmantena olevasta Oilersista.

Anssi Koskisen ottelukuviin

Tampereella mentiin jo melkein päätöserän puoliväliä, kun Mikko Santanen laukoi KrP:n turvallisen tuntuiseen 6–2-johtoon. Tiikerit ei kuitenkaan antautunut vaan nousi Juuso Salon, Toni Rintalan ja Tomi Palinin osumilla jo maalin päähän. Tasoitukseen saakka ei haastaja kuitenkaan yltänyt, ja 14 sekuntia ennen loppusummeria Joonatan Kovanen löi loppunumerot tyhjiin.

KrP nousi voitollaan jopa sarjakärkeen pisteellä ohi Classicin, joka on kuitenkin pelannut kolme ottelua vähemmän.

Esa Takalon ottelukuviin

Kuva: Anssi Koskinen

Joonatan Kovasen maali tyhjiin sinetöi KrP:n kotivoiton. Kuva: Esa Takalo