Uutiset

Draamaa kärkiottelussa – Pirkat ratkaisi viimeisellä sekunnilla

F-liigan naisten tasolohko B:n kärkiottelussa nähtiin dramaattinen ratkaisu, kun Pirkat nousi SaiPan vieraana loppuminuuteilla ensin tasoihin ja iski sitten viimeisellä sekunnilla 3–2-voittomaalin. Samalla Pirkat nousi pisteen erolla lohkokärkeen pelattuaan yhden ottelun SaiPaa enemmän.

SaiPa karkasi avauserässä Miisa Turusen kahdella osumalla 2–1-johtoon muttei kestänyt loppuun asti. Neljä minuuttia ennen loppua Oona Eerola tasoitti, ja lopussa Pirkat iski vielä. Marianne Viteli laittoi pallon laitavapaalyönnistä liikkeelle ja Pinja Myllymäki kiskaisi ratkaisun kellon pysähtyessä aikaan 59.59.

Päivän toinen B-lohkon ottelu oli sitten sitäkin selvempi, kun Welhot löi vieraissa jumbo LoSBin 13-2 taottuaan jo avauserään viisi maalia. Paula Jordman avasi kotijoukkueen maalitilin kolmannessa erässä vieraiden johtaessa jo 0-10. Miia Murtorinne oli maalillaan ja neljällä syöttöpisteellään Welhoista velhoin. Neljä pistettä kokosivat neljä maalia laukonut Lotta Lindi sekä 2+2 kirjauttanut Anna-Reetta Tölli.

A-lohkon kärkiottelu miteltiin Oulussa, jossa SSRA kukisti PSS:n 2-1. Avauserässä Jonna Virkkunen sipaisi Rankat Ankat johtoon, ja erän viimeisellä minuutilla Sanni Uimarihuhta lurautti keskialueen pallonriiston jälkeen eron kahteen. Porvoolaisten kavennus syntyi toisessa erässä hiukan yllättäen alivoimalla, kun SSRA-vahti Flavia Rentsch torjui ensin Julia Turusen läpiajon ja Alisa Kettunen pääsi vielä jatkamaan pallon maaliin. Loput 27 minuuttia pelattiin kuitenkin ilman osumia. SSRA nousi voitollaan sarjakärkeen pisteen edellä PSS:aa.

Ari Arolan ottelukuviin

SB-Pro kaatoi kotonaan EräViikingit varmasti 5-1. Vieraiden Jenny Kettunen kuittasi vielä Jaana Lirkin avausmaalin, mutta jo ennen ensimmäistä erätaukoa Anu Raatevaara laukoi voittomaaliksi jääneen 2–1-osuman. Sen jälkeen osuivat vielä Lirkki ja Raatevaara kumpikin illan toisensa sekä lopuksi Karoliina Kujala tyhjiin.

Jarmo Koskelan ottelukuviin

Tampereella Koovee löi Classicin 9-5 ottelussa, jossa joukkueet joutuivat kolmannessa erässä siirtymään saman hallin toiseen kaukaloon katosta lattialle vuotaneen veden tehtyä pelaamisesta mahdotonta. Itse ottelussa Koovee karkasi aluksi 3–0-johtoon, mutta Classic ei vielä taipunut. Se tuli toisessa erässä tasoihin, ja kolmannen alussa Classicin Julia Woivalin kavensi tilanteeksi vielä 6-5. Viimeisellä kymmenminuuttisella Suvi Hämäläinen, Nita Heino ja Sanni Koli kuitenkin varmistivat maaleillaan kaikki kolme pistettä Kooveelle. Hämäläinen (3+0) ja Veera Vilenius (2+1) olivat illan kolmen pisteen pelaajat.

Esa Takalon ottelukuviin

Katso Ruudusta: ”Löytyykö meiltä pyyhettä?” – Koovee ja Classic joutuvat pakenemaan vuotavaa kattoa

Katso Pirkkain viime sekunnin voittomaali:

Anu Raatevaara juhli tänään kahdesti maalintekijänä. Kuva: Jarmo Koskela