Uutiset

FBC Loisto haki pisteet liigakärjeltä

FBC Loisto haki F-liigan naisten tasolohko A:ssa maukkaan päänahan Oulusta kaatamalla liigakärki SSRA:n 4-3.

Ratkaisevat maalit nähtiin pelin puolivälissä pikatahtiin vieraiden johdettua 2-1. Kotijoukkueen Elli Kylmäluoma osui kaksi kertaa puolessatoista minuutissa nostaen Rankat Ankat 3–2-johtoon. Sitten oli kuitenkin Loiston Laura Pakarisen vuoro maalata kahdesti kolmessa minuutissa, ja taululla olivat jo ennen toista erätaukoa ottelun loppunumerot.

Ari Arolan ottelukuviin

SB-Pro nappasi neljännen perättäisen voittonsa, kun Koovee taipui Tampereella kolmannen erän ilotulituksella 10-3. Vielä puoli minuuttia ennen toisen erän loppua mentiin vasta tasalukemissa 3-3 mutta tauolla jo vieraiden kahden maalin johdossa Ina Lemisen ja Elina Kujalan iskettyä maalit viemisiksi pukukoppiin. Päätöserään Pro latoi sitten vielä viisi osumaa, joista vain Aada Isometsän laukoma viimeinen syntyi tyhjään verkkoon. Karoliina Kujala laukoi Prolle hattutempun ja syötti yhden maalin. Kolme pistettä napsivat vieraista Mirja Hietamäki (2+1) ja Jaana Lirkki (1+2). SB-Pro nousi nyt vuorostaan sarjataulukon ykköseksi pisteen edelle SSRA:ta.

Naisten B-lohkossa SaiPa palasi Pirkkain ohi kärkipaikalle voitettuaan vieraissa lohkojumbo LoSBin 7-1. SaiPa takoi kahteen erään varman 6–0-johdon, ja kotijoukkueen Tilda Manninen pääsi pilaamaan SaiPa-vahti Minna Paasun nollapelin vain 20 sekuntia ennen loppusummeria tilanteen oltua 0-7. Miisa Turunen oli maalillaan ja kahdella syöttöpisteellään tutusti voittajien tehokkain.

Tappion koki tänään myös B-lohkon toiseksi viimeinen, kun O2-Jyväskylä kaatoi kotonaan Steelersin 7-4. Ei kuitenkaan helposti, sillä vielä pelin puolivälissä puserrettiin tasatilanteessa ja päätöserän puolivälissä Steelersin Erika Laine kavensi lukemiksi 4-3. Vain puoli minuuttia myöhemmin iski kuitenkin Johanna Väliaho kotijoukkueelle viidennen ja kohta perään vielä kuudennen maalin. Kaikkiaan Väliaho ahmi tänään tehot 4+1. Yksi syy näinkin tasaisiin loppunumeroihin löytyi Steelersin tolppien välistä, kun Mirka Hakkolalle merkittiin peräti 36 torjuntaa.

Esa Jokisen ottelukuviin

Pääkuva: Ari Arola

Päivän voittajat Jyväskylässä. Kuva: Esa Jokinen