Uutiset

SB-Pron vetovastuu vaihtuu ensi kaudeksi - Sami Saarikoski päävalmentajaksi

SB-Pron liiganaiset on tehnyt ensi kautta koskevan valmennussopimuksen Sami Saarikosken kanssa. Seura tiedotti aiheesta torstaina.

Taustalla on Aki Vilanderin siirtyminen sivuun nykyisestä pestistään.

– Perheen tilanteessa tapahtui syksyllä muutos kun päädyimme siihen ratkaisuun, että vaimo palaa hoitovapaalta työelämään ja myös lapsia ajatellen aletaan elämää rakentamaan Turkuun. En koe, että pystyn enää antamaan niin isoa panosta tämän kevään jälkeen, jota menestyvä joukkue vaatii, joten oli luonnollista luovuttaa vastuu seuraavalle, Vilander avaa seuran tiedotteessa.

Vilander jättää tyytyväisenä kapulan Saarikoskelle.

– Itselleni oli vielä tärkeää, että seuran, joukkueen ja sen pelaajat hyvin tunteva huippuvalmentaja jatkaa työtä kohti tulevia menestysvuosia. Seuratyön osalta neuvotellaan vielä mahdollisuuksia jatkaa toiminnassa mukana, Vilander kertoo.

Saarikoski on tuttu nimi joukkueen valmennuksesta. Sen myötä uuteen rooliin on helppo hypätä.

– Kun minulta kysyttiin mahdollisuutta ottaa vastuu joukkueen valmentamisesta ensikaudeksi, olin samantien mukana. Käytiin kotona asia läpi ja sen jälkeen oli helppo lupautua. Tällä kaudella olen ollut mukana valmennustiimissä ja tunnen pelaajat sekä organisaation erittäin hyvin. Ensikaudella ei ole siviilityön lisäksi koulua, joten kaudelle saan varattua tarpeeksi aikaa joukkuetta varten. Tästä on mukava jatkaa.