Uutiset

Santtu Pohjonen jatkaa myös tulevat vuodet LASB-maalilla: "Jo nyt maailman parhaita maalivahteja"

LASB ilahduttaa kannattajiaan mieluisalla sopimusuutisella: Santtu Pohjonen on solminut uuden 2+1 vuotta sisältävän jatkodiilin F-liigaseuran kanssa.

Uutinen on mieluisa LASB-yhteisölle. Pohjonen on noussut menneiden vuosien aikana joukkueensa kulmakivien joukkoon.

– Olemme iloisia Santun halutessa jatkaa oranssisydämissä pitkällä sopimuksella. Hän kuuluu jo nyt maailman parhaiden maalivahtien joukkoon ja potentiaalia kehittyä vieläkin paremmaksi on olemassa rutkasti. Santtu antaa meille mahdollisuuden taistella pisteistä joka ilta, urheilujohtaja Teemu Varis kommentoi seuran tiedotteessa

Torjuja itse kertoo, että ratkaisu oli lopulta helppo. Pohjonen on nauttinut olostaan LASB-perheessä.

– Fiilikset ovat todella hyvät, saatiin toimiva paketti kasaan. Homma on toiminut Lahdessa hienosti ja LASB on ollut itselle kuin toinen perhe, joka pitää huolta ja välittää. Muualtakin tuli tarjouksia, mutta jatko tänne oli aika helppo valinta. Odotan innolla tulevaa, luonnehtii puolestaan Pohjonen itse.

Pohjonen pelaa toista kauttaan oranssipaitojen riveissä ja on tällä kaudella urakoinut 22 ottelua maalin suulla. Pallot ovat tarttuneet 79,48 prosentin varmuudella, lukema on sarjan paras torjuntaprosentti yli kymmenen peliä pelanneista maalivahdeista. Vahvat näytöt palkittiin myös maajoukkueleirikutsulla helmikuun alussa.