Uutiset

Oilers vei F-liigan pudotuspeliavauksen erikoistilanteilla

Erikoistilannepelaaminen nousi odotetun suureen rooliin, kun Oilers avasi F-liigan miesten puolivälierät 5–4-voitolla paikalliskilpailija Westend Indiansista. Oilers iski kolmesta ylivoimastaan kaksi maalia kun Indians hukkasi kaikki ylivoimansa ja rangaistuslaukauksen.

Santeri Lindfors karkasi iskemään Oilersin avausmaalin käytännössä alivoimalla, ja samasta tilanteesta seurasi Indiansille jäähy, josta Oilers rankaisi ylivoimaosumalla.

Oilersin karattua jo kolmen maalin johtoon Indians tuli Ossi Koskisen ja Perttu Puskan onnistumisilla maalin päähän, ja jatkoksi tarjolla oli enemmänkin. Indians sai yrittää kahdesti ylivoimalla ja kerran rangaistuslaukauksesta, mutta ne kaikki jäivät ilman tulosta kun Oilersin varavahti Niko Nordström kipaisi torjumassa Valtteri Kainulaisen yrityksen. Oilers sen sijaan näytti omalla ylivoimallaan taas mallia Markus Markkolan ohjatessa tilanteeksi 4-2.

Pientä spekuloitavaa Indiansille toki jäi, sillä jo pelin ensimmäisellä puolikkaalla haastaja kilisteli Oilersin maalin kehyksiä puolen tusinaa kertaa.

Päätöserässä oli Indiansin maalissa ensimmäisen pudotuspelinsä pelanneen Juuso Jokisalon vuoro torjua rangaistuslaukaus, kun yrittämässä oli Oilersin Heikki Iiskola. Antti Suomelan iskettyä Oilersin 5–2-johtoon nousi Indians vielä hyvään kiriin kun Aaro Astala kiepautti vanhanaikaisella kavennuksen ja kuudella viittä vastaan Sami Niskanen eron enää yhteen. Tasoitus jäi millien päähän, kun Otto Lehkosuon laukaus kaksi sekuntia ennen summeria kimahti yläputkesta alas ja ulos.

Muut kolme otteluparia Classic–LASB, TPS–SPV ja Nokian KrP–Happee aloittavat omat taistonsa huomenna perjantaina.

Arkistokuva syksyn runkosarjakohtaamisesta: Juhani Järvenpää