Uutiset

EräViikingit nousi haudan partaalta pudotuspeleihin – SaiPa kaatui rangaistuslaukauksilla

EräViikingit selvisi kuin selvisikin F-liigan naisten pudotuspeleihin, kun se nappasi kahden tappion jälkeen kolme voittoa SaiPasta ja vei ottelusarjan 3-2. Iltapäivän ratkaisevassa kohtaamisessa helsinkiläiset nousivat loppuminuuteilla kahden maalin takaa tasoihin ja voittivat lopulta rangaistuslaukauksilla 4-3. 

Maaleja nähtiin tänään vasta toisessa erässä, jossa Saana Karilahti ja Silva Jääskeläinen laukoivat eteläkarjalaisille kahden maalin johdon ja vieraiden Sofia Mittentag kavensi. Kolmannen erän puolivälissä oli vuorossa Miisa Turunen, jonka 3–1-osumassa oli jo ratkaisun maku. EräViikingit tuli kuitenkin maalin päähän Sofia Mittentagin toisella osumalla, ja puolitoista minuuttia ennen loppua Iina Latvala jatkoi kakkospallosta maalin edestä tasoituksen.

Kun 20 minuutin jatkoaika eli yhteensä 80 peliminuuttia eivät riittäneet tuomaan eroa, oli ratkaisu haettava rangaistuslaukauskisasta. Siinä kykeni SaiPasta vain avauslaukoja Silva Jääskeläinen ohittamaan vieraiden vahti Milla Jaatisen, ja kun EräViikingeistä onnistuivat Vladka Maderova ja Taru Nordman, kisa päättyi SaiPan viidennen yrittäjän Hertta Härkösen ohilaukaukseen.

Naisten pudotuspelijoukkueet ovat SSRA, PSS, SB-Pro, FBC Loisto, Classic, Koovee, TPS ja EräViikingit.

F-liigan putoamiskarsinnassa LoSB siirtyi Steelersiä vastaan 2–1-johtoon napattuaan toisenkin vierasvoiton hämeenlinnalaisista, nyt maalein 5-4.

Kolmas kohtaaminen oli kaksijakoinen, kun LoSB siirtyi ensin Elina Laaksosen sekä Hanna Longan kahden ja Tilda Mannisen yhden maalin myötä jo 0–5-johtoon mutta sitten alkoi Steelersin nousu. Marika Haakanan rangaistuslaukauksesta nostama 4–5-kavennus syntyi kaksi minuuttia ennen ottelun loppua, mutta tasoitukseen saakka ei kotijoukkue tänään jaksanut.

Kuva SaiPan ja EräViikinkien toisesta kohtaamisesta: Juhani Järvenpää