Uutiset

Oilers ihmeiden illasta välieriin: Kolme maalia alivoimalla ja jatkoaikavoitto

Oilers etenee F-liigan välieriin voitoin 4-1 kaadettuaan Westend Indiansin melkoisessa draamassa 7-6 Santeri Lindforsin jatkoaikamaalilla. Öljymiehet oli kahdeksan minuuttia ennen loppua kolme maalia perässä mutta nousi rinnalle kolmella alivoimaosumalla tasoitettuaan pelin ajassa 59.53.

Indiansin Ossi Koskinen avasi upealla läpisyötöllään Perttu Puskalle avausmaalin, jonka jälkeen pääosassa olivat pitkään maalivahdit. Toisessa erässä Indians tappoi pitkään urheasti Samuli Alaluusuan jäähyä, mutta lopulta Antti Suomela sai sorkittua kolmospallosta Öljymiehet tasoihin. Yleisö kotisohvilla uumoili jo Oilersin nousua johtoon, mutta toisin kävi. Perttu Puska kiskaisi melkein nollakulmasta Indiansin uudelleen johtoon, ja vielä ennen erätaukoa Aaro Astala sijoitti keskeltä sektoria tilanteeksi jo 1-3.

Päätösjaksolla maalihanat aukseivat, ja kahdeksan ja puoli minuuttia ennen loppua Samuli Junnila laukoi Indiansin jo 3–6-johtoon.  Oilersin perään ottamat kaksi jäähyä tyrkyttivät haastajille paikkaa naulata peli, mutta mitä vielä: Oilers iski kummastakin alivoimamaalin, kun ensin osui Justus Kainulainen ja sitten Jesperi Lindfors. Puolitoista minuuttia ennen täyttä aikaa Oilers otti aikalisän ja maalivahdin pois, mutta kiri näytti jo hiipuvan Santeri Lindforsin jäähyyn 26 sekuntia ennen loppua. Draama huipentui sittenkin vielä, kun Oilers riisti pallon keskialueella ja pelasi sen kahdella poikkisyötöllä Markus Markkolalle, joka tasoitti pelin kolmannella perättäisellä alivoimamaalilla ajassa 59.53.

Jatkoajalla nappasi jäähyaitiosta ampaissut Santeri Lindfors pallon Indiansin Eetu Nykäseltä, karkasi läpi ja harhautti ratkaisupallon rystyltä maaliin ohi Juuso Jokisalon.

Parit Classic–LASB, TPS–SPV ja Nokian KrP–Happee pelaavat omat viidennet ottelunsa lauantaina. Välieräpaikka on katkolla Classicille, TPS:lle ja Happeelle.

Arkistokuva: Jarmo Koskela