Uutiset

Classic ja TPS välieriin, Nokian KrP selvitti ottelupallon

Hallitseva mestari Classic etenee F-liigan välieriin voitoin 4-1, kun se kaatoi LASBin tänään kotonaan 4-3. Ensi kertaa pudotuspelejä kokeilleet lahtelaiset pistivät kuitenkin runkosarjan voittajan tänäänkin tiukille.

Eetu Sikkinen, Eemeli Salin ja Sami Johansson laukoivat Classicin puoleen peliin kolmen maalin johtoon, mutta keskimmäisen erän loppu olikin sitten vieraiden. Joni Puolakan kavennettua epäonnistui Sami Johansson rangaistuslaukauksessa, ja seuraavassa vaihdossa Perttu Koljonen iski LASBille toisen kavennuksen. Erän lopussa oli sitten Patrik Laitisen vuoro nostaa lahtelaiset tasoihin. Päätöserässä nähtiin sitten vain yksi maali, ja voitto-osumaksi jääneen 4–3-maalin teki heti erän alkuun puolustaja Janne Lamminen.

Esa Takalon ottelukuviin

Kolmantena varmisti välieräpaikan TPS, joka löi tänään Toni Salmisen viimeisen minuutin maalilla SPV:n 5-4 ja etenee neljän joukkoon voitoin 4-1. Vielä kahden erän jälkeen SPV johti Turussa 4-3 Joni-Arttu Siepin ladottua pallon kolmesti kotijoukkueen verkkoon. Päätöserän oli kuitenkin Peliveljiltä viivytystaistelua, jossa TPS:n hallinta jauhoilopulta ratkaisun. Ville Kuuselan istuessa jäähyllä SPV peitti sitkeästi isäntien tavanomaiset paikat, mutta sitten pomppasi puolustajan oman päädyn syöttöyritys Janne Hoikkasen jalasta suoraan maalille, ja oikeassa paikassa päivystänyt Mikko Hautaniemi napautti tasoituksen. Vain 43 sekuntia oli varsinaista peliaikaa jäljellä, kun Tino Salminen laukoi viivasta Waltteri Vesterisen poikkisyötöstä matalan pallon, joka pomppasi maalin edessä peittäneen Tuomas Mustosen jalasta ohi Rasmus Hasun.

Anssi Koskisen ottelukuviin

Nokian KrP selvitti Happeen ensimmäisen ottelupallon ja kavensi voitoiksi 3-2 kaadettuaan keskisuomalaiset kotonaan 6-5 Henri Johanssonin jatkoaikamaalilla. Komeita osumia tarjoilleessa ottelussa KrP näytti jo tarraavan voittoon, kun Vili Liponen pyörähteli alivoimalla läpi koko kentän ja iski rystyläpärillä kotijoukkueen 5–3-johtoon. Jami Manninen oli kuitenkin eri mieltä, kun hän ensin vielä saman ylivoiman aikana pommitti kavennuksen ja  kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua nosti pelin tasoihin. Jatkoaikaa ehdittiin pelata kuusi minuuttia, ennen kuin Joona Rantala lähetti laidassa pystyavauksen Henri Johanssonille, joka polki karkuun puolustaja Iiro Lankisen roikkumisesta välittämättä ja nosti pallon takayläkulmaan. Joona Rantala oli kolmella maalisyötöllään voittajien tehomies, vieraista kokosi Peter Kotilainen tutusti 2+2.

Esa Takalon ottelukuviin

Happeen ja Nokian KrP:n kuudes kohtaaminen nähdään maanantaina Jyväskylässä.

F-liigan miesten putoamiskarsinnassa otti Steelers ensimmäisen kiinnityksen ensi kauden liigapaikkaan kaatamalla kotonaan Nurmon Jymyn 6-4. Ensinnä kolme voittoa ottanut pelaa ylimmässä sarjassa myös ensi vuonna, ja sarjan häviäjä karsii Divarin finaalien häviäjää vastaan.

Vielä avauserä painittiin tasalukemiin 1-1, mutta toisessa Niko Einiö, Pieti Alatalo ja Julius Aaltonen laukoivat Teräsmiehet kolmen maalin johtoon. Kolmannen alussa muuttivat Daniel Megyaszai ja Nico Matilainen tilanteeksi jo 6-1, mutta Jymyltä löytyi vielä kirivaihde. Hannu Palomäen ylivoimaosuma sai jatkokseen Tommi Hakalan ja Miko Saarelan kavennukset, mutta lähemmäs eivät vieraat jaksaneet.

Toinen kohtaaminen on ohjelmassa heti huomenna Nurmon liikuntahallissa.

Kuva: Esa Takalo