Persoonat esille -juttusarja esittelee jokaisesta F-liigan playoff-joukkueesta yhden kiinnostavan nimen.
Aluksi tarvittiin hyvään keittoon nuoria voittamaan oppineita pelaajia. Joni Kauko, Jonne Junkkarinen, Joonas Pylsy, Jami Manninen, Tuomas Turunen, Toni Kuosmanen ja tietysti liuta Kotilaisia. Lisämausteena sekaan saatiin tämän tarinan päähenkilö, yksi seuralegendoista, Juuso Heikkinen.
Happeen pääkokkina hääri valmentajavelho Seppo Pulkkinen, joka on kuvaillut joukkueensa pelaajia osuvasti oman elämänsä rembrandteina, omanlaisina taiteilijoina.
Värikäs lopputulos oli, ei pelkästään keskisuomalaista, vaan koko suomalaista salibandyhistoriaa. Kyseessä ei ole kuitenkaan pelkkää nousukiitoa tarjoava tuhkimotarina.
Jyväskylässä muistetaan yhä, kuinka lähellä ylipäätään oli koko seuran katoaminen kotimaiselta salibandykartalta. Ilman pohjakosketusta ja viime hetken puristusta ei olisi syntynyt myyttiseksi muodostunutta hirvirytkettäkään.
Koska valmentaja Pulkkinen on ollut Happeen pääarkkitehti, kysytään häneltä, millainen kaveri on Vaajakosken lahja Suomen salibandylle.
– Valmensin Heikkistä kahdeksan vuotta ja olen tuntenut hänet pikkupojasta asti. Juusolla virtaa hirviverta suonissaan. Hän onkin Happeen nousun ruumiillistuma, sillä Heikkinen on nähnyt seurahistorian kaikki vaiheet, kertoo Pulkkinen.
Happee voitti A-nuorten Suomen mestaruuden neljästi peräkkäin 2008–2011. Moni A-juniori-ikäisistä pelasi myös edustusjoukkueessa. Kun liigassa Happeen menestys oli vaatimatonta, monet pelaajat vapautuivat A-nuorten kevään pudotuspeleihin. Ajan myötä nuoret pelaajat saivat yhä enemmän vastuuta ja kasvoivat Happeessa yhä isompiin rooleihin.
– Poikaporukka oli tiiviisti mukana liigajoukkueessa, joten hyppy liigaan oli henkisesti pieni, vaikka pelit kovenivat. Se edusti kuitenkin sitä pysyvyyttä, mikä oli ihan välttämätöntä Happeen tarinan rakentamisessa.
Jyväskyläläinen menestysvuosien joukkue koostui omanlaisista persoonista.
– Joukkueesta muodostui persoonallisten kavereiden ryhmä. Juuso oli siinä yksi vahva persoona. Täysin omanlaisensa, jota ei kannattanut asettaa minkäänlaiseen muottiin. Kaikkien annettiinkin olla omia persoonia. Hessukin on Hessu (Juuson lempinimi). Joukkueen menestys perustui pitkiin ihmissuhteisiin ja kovaan haluun pärjätä.
Huippukaudella 2011-2012 Heikkinen rohmusi 48 pistettä pelaten ketjussa, jossa Kauko oli keskellä ja Veli-Matti Hynynen oikealla laidalla. Koossa oli eräs sen kauden parhaimmasta hyökkäyskolmikoista.
– Kauko ja Hynynen olivat kaksi vahvaa persoonaa, mutta Heikkinen sopeutui siihen ketjuun kolmantena hyvin. Kyseessä ei ollut kolmen yksilön ryhmä, vaan yksi kokonaisuus, missä roolit loksahtivat yhteen.
Millainen Heikkinen on pelaajana, valmennettavana ja ihmisenä. Mitkä ovat hänen vahvuutensa ja mitä pitäisi vielä kehittää? Millainen tulevaisuus Juusolla olisi edessään?
– Juuso on helppo ja mukava valmennettava, mutta vaativa ja kova treenaamaan. Hän pitää rimaa korkealla. Voitosta aina pelataan ja on viimeisen päälle joukkuepelaaja. Vahvuutena on monipuolisuus, muun muassa luikertelevuus. Juuso vääntää itsensä moneen paikkaan. On varmasti vastustajalle harmillinen ja ennalta-arvaamaton kaveri.
– Heikkisellä ei ole selkeää yhtä heikkoutta. Voi kylläkin parantaa kokonaisvaltaista pelaamistaan. Juuso on vasta 31 vuotta, eli alkaa vasta päästä jyvälle, mistä on kyse. Hänellä olisi parhaat vuodet vielä edessään.
– Juusolla on elämänarvot kohdillaan, mikä näkyy kaikessa tekemisessä. Tulee esimerkiksi hyvin toimeen työssään iltapäiväkerhossa lasten kanssa. Juuso on myös filosofi. Hänen kanssaan on kiva pohdiskella maailman asioita ja parantaa maailmaa.
Heikkisellä on menossa neljästoista kausi Happeen liigajoukkueessa. Läpimurto tapahtui kaudella 2007-2008. Noviisi teki heti ensimmäisellä kaudellaan neljätoista maalia. Pisteitä on kertynyt tasaiseen tahtiin kausi toisensa perään, välillä vähemmän, välillä enemmän. Tämän kauden runkosarjassa maalien määrä (20) nousi lähes parhaimpien vuosien tasolle.
Heikkinen on ammentanut salibandyoppinsa Vaajakoskella. Nykyään Jyväskylään kuuluva paikkakunta on tuottanut useita kovia pelimiehiä Kohosen veljeksistä alkaen.
– Vaajakoskella on ollut aina urheiluhenkistä porukkaa ja kovia kilpaurheilijoita. Jalkapalloa pelasin 16-vuotiaaksi asti FC Vaajakoskessa. Lätkääkin tuli pelattua muutama vuosi. Kesällä tuli harrastettua lentopalloa. Kääriäisen Tuomo kyseli, kuka haluaa lähteä pelaamaan myös sählyä. Parikymmentä alakouluikäistä poikaa ilmoittautui mukaan. Siinä porukassa oli jo monta tulevaa liigapelaajaa, muistelee Heikkinen.
Kuvaile, miten Juuso Heikkinen ja Hirvirytke kuuluvat yhteen?
– Omalla kohdallani se näkyy edelleen periksiantamattomuutena. Kaukalossa ei anneta tuumaakaan periksi. Tunne saattaa joskus viedä kovempaakin kuin olisi järkevää. Vaikka mentäisiin kulmaan kuinka lujaa tahansa, niin aina hymyilyttää. On hauska vääntää kulmissa.
Ajat ovat muuttuneet, mutta hirvirytke on yhä aistittavissa.
– Nykyinen päävalmentaja Tero Kotilainen on tuonut pelitapaamme enemmän järkeä. Nyt pelaamme fiksummin ajattelemalla välillä omaakin maalia. Vaikka viimeisen viiden vuoden aikana uusia pelaajia on tullut paljon, silti esimerkiksi harjoituksissa on samanlainen henki. Uudetkin omaksuu rennonletkeän meiningin. Huumori on vahvasti mukana kaikessa mitä teemme.
Kevään 2014 Suomen mestaruus ei ollut sattumaa.
– Kaikki tunsivat hyvin toisensa jo pidemmältä ajalta. Vietimme paljon aikaa yhdessä myös pelien ulkopuolella. Mestaruusvuonna joukkueessa oli kaikkea mitä tarvittiin. Oli nuoria ja myös kokeneita pelaajia. Oli taitoa, nopeutta ja kokemusta. Roolitukset olivat kaikille selkeitä. Palaset loksahtivat paikoilleen.
Ketju Heikkinen-Kauko-Hynynen oli mestaruusvuonna sarjan parhaimmistoa.
– Ketjukaverit olivat mahtavia pelimiehiä. Paljon vietetään vieläkin aikaa yhdessä. Siitä ketjusta on jäänyt elinikäiset ystävyydet. Lähinnä se oli sitä, että pyrin tekemään tilaa noille kahdelle, Kauko syötti ja Hynynen laittoi pallot reppuun. Tuli siinä väkisin itsellenikin pisteitä.
Turun puolessa muistellaan legendaarisia pudotuspelisarjoja jyväskyläläisiä vastaan.
– Se oli mahtavaa, kun monta vuotta pelattiin vastakkain. Piti tehdä iso määrä töitä voittaakseen. Kyllä se tekee peleistä erikoisempaa, kun pelataan usein pitkiä sarjoja vastakkain.
Jos on ollut lähes puolet elämästään mukana Happeen toiminnassa, sillä lienee iso merkitys.
– Happee on erittäin tärkeä elämässäni. Kun olen ollut neljätoista vuotta mukana, seura on ollut iso osa elämääni. Perhe, työ ja salibandy. Ei juurikaan jää aikaa muulle. Olen ylpeä, kun olen saanut näinkin pitkään edustaa Happeeta.
Myös Pulkkisen rooli on ollut Heikkisen elämälle merkittävä.
– Mies on suuri johtaja. Ohjasi meitä, ei pelkästään kaukalossa, vaan elämässä muutenkin. Sepolle on merkannut paljon myös se, mitä olemme ihmisinä. Sepon tyyli valmentaa oli juuri meille sopiva. Hän tiesi milloin pelaajalle pitää antaa pikkaisen siimaa ja milloin ollaan tiukkana. Miehen huumori on jäänyt vahvasti kaikkien mieleen.
Näin Heikkinen vastasi hänelle tehtyihin kysymyksiin.
Mikä on ollut toistaiseksi urasi hienoin hetki?
– Suomen mestaruuden voittaminen Jyväskylän jäähallissa. Kaikki olivat paikalla katsomassa. Tapahtuma on jäänyt vahvasti mieleeni.
Mikä on ollut kovin pettymys?
– Olin mukana nuorten maajoukkueen toiminnassa, mutta en tullut lopulta valituksi kisajoukkueeseen. Itse olin varma valinnastani. Valitsematta jääminen iski kovaa nuoreen poikaan. Kisoissa tapahtui kuitenkin yksi loukkaantuminen ja pääsin mukaan jälkijunassa. Voitimme MM-pronssia.
Mitkä ovat vahvuutesi ja mitä pitää vielä kehittää?
– Pallon kanssa kulmissa häärääminen. En ole koskaan ollut vahvin ja nopein, mutta minulta on vaikea saada palloa pois – vaikka olisi isompikin kaveri tuuppimassa. Maalintekeminen ja maalipaikkoihin hakeutuminen on myös vahvuuteni. Rutiinitasoa pitäisi kehittää, vaikka ikääkin on tullut. Myös viisikkopelaamista pitäisi parantaa.
Onko sinulla ollut salibandyssä esikuvia?
– Pienenä hyvin vähän seurasin, mutta tietysti oman kylän pojat, Mika Kohonen ja Petri Kauko, ovat nimiä, jotka ovat olleet silloin mielessäni.
Mikä on epämieluisin harjoitus?
– Fysiikkatreenit ovat ihan hauskoja, kun sitä tehdään porukalla. Lähteminen niihin voi olla ärsyttävää, mutta äijäporukassa se on yhtä hauskaa kuin pelaaminen saman porukan kanssa salissa. Ehkä eniten harmittaa, jos osalle tulee huonona päivänä ohitreenit. Kun itselläni ajankäyttö on tarkkaan mietittävä, niin haluan hallilla tehdä kaiken täysillä. Haluaisin, että kaikki muutkin ovat aina täysillä mukana
Mitä harva ihminen tietää sinusta?
– Olen voittanut Vaajakosken yläasteella shakkiturnauksen.
Mikä on tavoitteesi salibandyssä?
– Ei ole muuta syytä pelata kuin Suomen mestaruuden takia. Kun sen on kerran voittanut, haluaa voittaa mestaruuden uudestaan.
Teksti: Hannu Tuominen
Kuvat: Ville Vuorinen, Esa Takalo, Esa Jokinen
