Uutiset

SB-Pro ja PSS tasoittivat voitot maanantain välierissä

SB-Pro haki kotietunsa takaisin, kun se tasoitti voitoiksi F-liigan välierissä 1-1 kaatamalla Classicin Lempäälässä 4-2. Tasan ovat voitot myös toisessa parissa PSS:n kaadettua kotonaan SSRA:n 6-1.

Kotonaan hävinnyt SB-Pro ei hämmentynyt Classicin ylivoimamaalista, vaan vielä avauserässä Elina Vanhanen kiskaisi koko puolustuksen läpi tasoituksen ja aikansa päädyssä pörrännyt Aino Tuokkola kiepsahti puolustajan kainalosta työntämään tolpan ja maalivahdin välistä johto-osuman. Toisessa erässä Elina Kujala viimeisteli ylivoimalla vastahyökkäyksen vastahyökkäyksestä jo 1-3, ja päätösjakson alkuun napsahti taas. SB-Pro pääsi käytännössä vielä alivoimalla vastaiskuun, ja Jaana Lirkki jatkoi takatolpalta Karoliina Kujalan rystysyötön verkkoon. Alisa Pöllänen kavensi vielä Kristiina Kauppilan lyötyä pallon irti vastustajan lavasta, mutta siihen onnistumiset loppuivat. Toisessa erässä viiden minuutin ylivoiman hukannut Classic alkoi vetää maalivahtia penkille hyvissä ajoin mutta ei saanut myöskään kuudella viittä ja kuudella neljää vastaan kunnon laukaisupaikkaa rakennettua.

Esa Takalon ottelukuviin

Myös Porvoossa iski avausmaalin ensimmäisen ottelun voittaja, kun SSRA:n Elli Kylmäluoma laukoi ylivoimalla tilanteeksi 0-1. Erän puolivälissä Ella Sundström kuitenkin tasoitti, ja perään Alisa Kettunen nappasi pallon puolustajalta maalin takana ennen kuin kiersi sektoriin nostamaan johto-osuman. Milja Saarikoski iski vielä ennen taukoa ylivoimalla tilanteeksi 3-1, ja vieraat alkoivat jäädä kyydistä. Kolmannessa erässä PSS vielä komisteli lukemia kolmesti, kun heti erän alkuun osui Alisa Kettunen ja sen puolivälissä vain 14 sekunnin välein Aada Heikkinen ja Fanny Holmberg.

Välierien kolmannet ottelut pelataan keskiviikkona Nurmijärvellä ja Oulussa.

Arkistokuva: Esa Takalo

Porvoossa juhli heti avauserässä PSS. Kuva: Jarmo Koskela