Uutiset

PSS katkaisi kotivoittojen putken – kulta katkolla tiistaina Porvoossa

Porvoon Salibandyseura on voiton päässä F-liigan mestaruudesta, kun se johtaa finaalisarjaa SB-Prota vastaan 3-2. Joukkueiden kaikki kauden kohtaamiset olivat päättyneet kotivoittoihin, mutta tänään PSS katkaisi ketjun oltuaan Nurmijärvellä parempi maalein 5-2. Kulta on katkolla tiistaina Porvoossa.

Ensimmäiselle erätauolle lähti johtoasemassa PSS, vaikka Aada Isometsä SB-Prolle avausmaalin sivalsikin. Henna Uljua nosti maalin edestä tasoituksen, ja kohta Julia Turunen lakaisi samoilta sijoilta johto-osuman Celine Stettlerin poikkisyötöstä. Toisella tauolla oltiin kuitenkin taas tasoissa, kun isojen pelien ekspertit Laura Hietamäki ja Mirja Hietamäki iskivät. Laura lähetti pallon vasemmasta laidasta maalille, ja Mirja jatkoi yrittämistä kunnes sai pallon nostettua yli PSS-vahti Arla Salon.

Eilisen tapaan ottelun ratkaisu venyi viimeisille minuuteille, ja jälleen sen iski PSS. SB-Pro syötti keskialueella huolimattomasti, ja pallon napannut Milja Saarikoski nousi vasemmalta sektoriin sijoittamaan pallon ohi maalivahti Juulia Katajan. Perään vielä Pron puolustaja Anu Raatevaara pyyhkäisi oman maalin edessä pallosta vain pölyt, ja Ella Sundström sai iskeä lahjana eron kahteen. Fanny Holmberg ehti vielä viimeistellä loppunumerot tyhjään verkkoon.

– Tosi hyvä fiilis, ei ollut kauneinta sählyä mutta taisteltiin se voitto sieltä, voittomaalin laukonut Milja Saarikoski mietti Ruudun haastattelussa.
– Monta peliä jo on voitu luottaa kolmeen hyvään kenttään ja voidaan painaa niillä pelit loppuun. Tiistaina luotetaan vain edelleen omaan peliin ja pidetään puolustuspää tiukkana.

– Oli pitkään tasaista ja meilläkin omat paikkamme mutta kaveri käytti omansa paremmin, arvioi SB-Pron Elina Kujala.
– Uskotaan tiistaina edelleen omaan tekemiseen ja käytetään paikkamme tehokkaammin kuin tänään. Ei tässä hermoilemaan ruveta vaan keskitytään vain täysillä seuraavaan peliin.

Juhani Järvenpään ottelukuviin

Kuva: Juhani Järvenpää