Uutiset

F-liigan miesten sarjan arvokkaimman pelaajan palkinto on jatkossa MIKA KOHONEN -palkinto

F-liigan miesten sarjan arvokkaimman pelaajan palkinto kantaa jatkossa nimeä MIKA KOHONEN -palkinto.

Ensimmäinen nimikkopalkinto jaetaan keskiviikkona 12.5., kun F-liigan historian ensimmäisen kauden palkinnot jaetaan. Sekä miesten että naisten sarjojen arvokkaimpien pelaajien palkinnot äänestävät F-liigan pelaajat.

Tänä vuonna F-gaalaa ei järjestetä poikkeuksellisesti koronatilanteen takia. Tulevaisuudessa gaalan on tarkoitus kruunata kausi juhlallisin menoin.

MIKA KOHONEN -palkinto sai keväällä uransa päättäneen maajoukkuetähden iloiseksi. Maanantaina 44 vuotta täyttänyt lajilegenda sai syntymäpäivälleen mukavan yllätyksen.

– Valtava kunnia. Tämä tuntuu upealta saada olla mukana rakentamassa tulevaisuuden perinteitä. F-liigan arvokkaimman pelaajan palkinto on sellainen titteli, jota ei ihan helposti voiteta, Kohonen tunnelmoi.

Kohosen oma ura hakee veroistaan. Lajilegenda ehti edustaa kotimaassa Happeeta ja SPV:tä. Maajoukkuetähti oli voittamassa neljää MM-kultaa, hänet on valittu yhteensä viidesti maailman parhaaksi pelaajaksi.

– Olen seurannut F-liigaa tiiviisti. Ensimmäisestä kaudesta jäi todella hyvä fiilis – brändiuudistus on todella toiminut ja itse ainakin olen seurannut menoa innolla. Näin isoista uudistuksista tulee aina soraääniä, mutta kokonaisuudessa olen jopa positiivisesti yllättynyt F-liigan ensimmäisestä kaudesta, Kohonen kehuu.

Kuka voittaa historian ensimmäisen MIKA KOHONEN -palkinnon? Miten käy muiden pokaalien? Menneen kauden parhaat pelaajat julkaistaan keskiviikkona 12.5. sosiaalisen median puolella sekä fliiga.comissa.

Ota meidät seurantaan InstagramissaTikTokissaYoutubessaFacebookissa ja Twitterissä.