Uutiset

F-LIIGA X EVERSHEDS - erinomainen yhteistyö jatkuu

Eversheds Asianajotoimisto Oy ja F-liiga ovat solmineet uuden markkinointi- ja sponsorointiyhteistyösopimuksen.


Yhteistyön jatkaminen oli helppoa. Takana on kaksi vuotta äärimmäisen toimivaa yhteistyötä.

– Kumppanuutemme Eversheds Asianajotoimiston kanssa on sujunut erinomaisesti, ja olemme saaneet erinomaista tukea heiltä kohti F-liigan tavoitteita. Historian ensimmäinen F-liiga kausi alkoi haastavissa olosuhteissa, mutta kaikesta huolimatta siitä selvittiin kunnialla ja historian kovimmilla TV:n tavoittavuusluvuilla. Olemme todella kiitollisia, että yhteistyö Evershedsin kanssa jatkuu myös ensikaudella, ja toivomme että ensi kaudella pääsemme jännittämään takaisin katsomoihin, avaa F-liigan myyntipäällikkö Patrik Forsbacka.

Eversheds Asianajotoimisto tarjoaa F-liigalle kaikki juridiset palvelut ja auttaa esimerkiksi sopimus- ja suojausasioissa. F-liiga on vahvassa kasvussa ja kansainvälisiäkin toimenpiteitä on jo aloitettu, joten vähitellen on syntynyt tarve erilaisten oikeuksien suojaamiseen.

Evershedin puolella koetaan tärkeänä olla yhä mukana salibandyn kasvutarinassa.

– Työssä jaksaminen sekä työn ja vapaa-ajan tasapainottaminen ovat korostuneet korona-aikana. Liikkuminen on monelle tapa ladata akkuja, ja kannustammekin henkilöstömme liikkumaan lajimieltymyksiensä mukaan. Oma salibandyjoukkueemme odottaa jo malttamattomana Arena Centerin Asianajoliigaan käynnistymistä koronakevään jälkeen. Olemme olleet tyytyväisiä yhteistyöhön F-liigan kanssa ja siksi sen jatkaminen kaudella 2021-2022 tuntuu luontevalta, kertoo Eversheds Asianajotoimiston toimitusjohtaja Jari Salminen.

Eversheds Asianajotoimisto Oy kuuluu kansainväliseen Eversheds Sutherlandiin, joka on maailman johtavia asianajoalan toimijoita. Eversheds Sutherlandilla on 69 toimistoa 32 maassa. Suomessa Eversheds Asianajotoimisto on liikejuridiikkaan erikoistunut täyden palvelun asianajotoimisto, jonka erityisvahvuuksia ovat yritysjärjestelyt, immateriaalioikeudet ja ICT, riidanratkaisu, työoikeus, insolvenssioikeus ja kiinteistöasiat. Suomessa toimistolla on toimipisteet Helsingissä, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Tampereella, Turussa ja Oulussa.