Uutiset

Naisten lohkot avasivat F-liigan – PSS vahvempi finaaliuusinnassa

Kärjen hierarkia oli ennallaan, kun salibandyn F-liiga alkoi lauantaina naisten tasolohkojen A ja B täysillä kierroksilla. Hallitseva mestari Porvoon Salibandyseura haki vieraskaukalosta 4–1-voiton kevään finaalivastustajastaan SB-Prosta.

Elina Hautojärvi napautti kolmannessa erässä PSS:n maalin edestä jo 0–3-johtoon, mutta SB-Pron Aada Isometsä nostatti hetkeksi kotijoukkueen toiveita kääntölaukauksen pilatessa PSS-vahti Arla Salon nollapelin. Vain kolme minuuttia myöhemmin Marianne Väliaho kuitenkin kiskaisi taululle jo loppunumerot eikä SB-Pro enää noussut.

Turun paikallisottelussa kaatoi kesällä lujasti vahvistunut TPS avainpelaajiaan menettäneen FBC Loiston 8-3 vietyään heti avauserän 4-0. Hopeajoukkue SB-Prosta Turkuun siirtynyt nuorten maailmanmestari Meri-Helmi Höynälä (kuvassa) osui heti ensi erässä kahdesti ja sinetöi hattutemppunsa ottelun lopussa Loiston tyhjään verkkoon.

Classic kaatoi Oulussa viime kevään pronssijoukkue SSRA:n 8-7 oltuaan ensin melkein koko illan tappiolla. Toisessa erässä edellä jo 5-2 ollut SSRA meni päätöserässä vielä 7–6-johtoon, mutta sitten tuli Classic. Suvi Hämäläinen ensin tasoitti ja sitten vei tamperelaiset johtoon, ja puolitoista minuuttia ennen summeria Alisa Pöllänen teki tilanteeksi jo 6-8. Liinu Koivisto kavensi vielä kuudella viittä vastaan illan neljännellä osumallaan, mutta sitten loppui oululaisilta aika.

Tampereella Koovee löi EräViikingit lopulta rangaistuslaukauksilla 6-5 johdettuaan ottelua päätöserässä jo 4-1. EräViikingit nousi Taru Nordmanin, Mirva Laitisen ja Emma Hartwallin osumilla yhteen sarjapisteeseen. Jatkoajalla Koovee selvitti kahden minuutin alivoiman, ja rangaistuslaukauskisassa se upotti kolme palloa vieraiden nollaa vastaan.

F-liigakauden avausmaali nähtiin jo klo 13.30 alkaneessa tasolohko B:n ottelussa O2-Jyväskylä–Welhot, jossa Kiia Kokko vei vieraat johtoon. Welhot johti avauserän jälkeen 4-1 ja vielä kolmannessa 7-4, mutta O2-Jyväskylä nousi kuin nousikin rinnalle ja lopulta 8–7-voittoon Jessica Lustigin neljä minuuttia ennen loppua iskemällä osumalla.

Miisa Turunen laukoi hattutempun, kun SaiPa avasi kauden 8–2-vierasvoitolla Pirkkalan Pirkkain ryhmästä. Pinja Myllymäki nostatti toisessa erässä kotijoukkueen toiveita 1–2-kavennuksellaan, mutta Miisa Turunen kasvatti eroa taas, ja päätösjaksolla SaiPa iski vielä viidesti mennen menojaan. Vuonna 2005 syntynyt Turunen teki ottelussa jo uransa sadannen liigapisteen.

ÅIF:n maalivahti Johanna Järvinen aloitti kauden komeasti nollapelillä, kun sipoolaiset murjoivat vieraskaukalossa liiganousija Blue Foxia 8-0. Maalitilastoa dominoi Bea Karling laukomalla ÅIF:n maaleista neljä.

Iloisempi alku oli toisella nousijalla Helsinki Unitedilla, joka kaatoi kotonaan Hämeenlinnan Steelersin 5-0. Anni Rainio iski ottelussa hattutempun. Niina Kovasiiven nollapeli irtosi yksipuolisessa ottelussa kuudella torjunnalla, kun nuorten maailmanmestarivahti Juulia Kataja venyi toisessa päässä 34 palloon.

F-liigan miesten ottelut alkavat sunnuntaina täydellä seitsemän ottelun kierroksella.

Kuva: Anssi Koskinen