Uutiset

Classic vihki uuden kotiareenansa voitolla, Oilers murskasi TPS:n Turussa

F-liigan miesten runkosarja alkoi tänään täydellä seitsemän ottelun kierroksella, joka tarjosi sekä yllätyksiä että odotetumpia tuloksia.

Kestomestari Classic vihki uuden kotikenttänsä Lempäälän Ideaparkissa käyttöön komealla 8–3-kotivoitolla Happeesta, vaikka vielä kolmannen erän avausvaihdossa Markus Salmi nosti vieraat tasalukemiin 3-3. Sitten Classic iski kuitenkin viidesti peräkkäin, ja lopussa oli Ville Lastikalla vielä varaa epäonnistua rangaistuslaukauksessa. Lastikan avauskierroksen saalis oli kuitenkin hattutemppu.

Esa Takalon ottelukuviin

Avauskierroksen yllätys nähtiin Turussa, jossa mitalisuosikki TPS taipui toiselle mitaliehdokkaalle Oilersille peräti 4-11. Aluksi johdossa käväissyt TPS nousi vielä pelin puolivälissä tilanteeseen 2-3, mutta sitten espoolaiset kaasuttivat horisonttiin Rasmus Kainulaisen, Kristian Lammisen ja Tuomas Iiskolan osuessa jo ennen toista erätaukoa. Iiskola oli tehoillaan 2+2 illan hahmo, ja Rasmus Kainulainen laukoi hattutempun.

Anssi Koskisen ottelukuviin

Myös mitalisuosikkeihin kuuluva Nokian KrP oli tiukilla altavastaaja Nurmon Jymyn kanssa, vaikka voitti lopulta 9-8 Joona Rantalan jatkoaikamaalilla. Jymy johti toisessa erässä 1-4 ja vielä kolmannessa kolme eri kertaa, muttei kestänyt summeriin saakka. KrP:n tähtihankinta Miska Mäkinen tasoitti pelin tasavajaalla vajaat kolme minuuttia ennen loppua ja syötti päälle illan ratkaisuosuman. Mäkinen latoi Nokia-debyytissään hurjat tehot 3+2, Jymylle laukoi Eemeli Karjanlahti kolme osumaa.

Avausillan tummat sävyt koettiin Porissa, jossa EräViikingit löi liiganousija Karhut lopulta maalein 10-5. EräViikinkien maalivahti Nemo Sipilä loukkaantui kolmannessa erässä kontaktissa Karhujen Juuso Aholan kanssa, ja peli oli tovin keskeytyksissä, kun Sipilä kuljetettiin sairaalaan tutkimuksiin. Aholalle tuomittiin tilanteessa pelirangaistus, josta seuranneen viiden minuutin ylivoiman aikana EräViikingit muutti 7–5-johtonsa lopulliseksi karkumatkaksi.

Kesällä vahvistunut OLS haki Hämeenlinnasta selvän 7–1-voiton hännille veikatusta Steelersistä, vaikka Teräsmiehet vielä Joona Alatorvisen avausmaalin kykenivätkin kuittaamaan. OLS:n nimihankinta Joni-Arttu Sieppi avasi kautensa hattutempulla.

Jopa jumboksi veikattu Tiikerit oli Westend Indiansille sitkeä purtava, vaikka taipuikin lopulta kotonaan lukemin 3-4. Christian Remes nosti kahdella maalillaan Tiikerit päätöserässä tasalukemiin 2-2, mutta sitten Indians karkasi uudelleen Valtteri Kainulaisen ja Tuomas Harjulan ylivoimaosumilla. Loppunumerot laukoi viimeisellä minuutilla kuudella viittä vastaan Tiikerien Juuso Salo.

Kauden alla Super Cupin voittanut SPV avasi liigan varmalla 7–4-kotivoitolla LASBista. Illan avausmaalin tekivät vieraat, mutta ottelun puoliväliin mennessä Peliveljet oli kääntänyt tappioaseman jo 5–1-johdoksi. SPV:n seitsemään maaliin löytyi tänään seitsemän eri maalintekijää Konsta Haukkalan, Ville Kuuselan ja Jari Hankkion kootessa tehot 1+1.

Juha Käenmäen ottelukuviin

Pääkuva: Esa Takalo