Uutiset

Espoolaisille kauden avaustappiot – KrP kiri kolmen maalin takaa vierasvoittoon

F-liigan espoolaisjoukkueet kokivat kauden avaustappionsa F-liigassa ja vieläpä kotikaukaloissaan, kun Westend Indians nöyrtyi mestari Classicille 2-8 ja Oilers taipui kolmen maalin johdosta Nokian KrP:lle maalein 4-5.

Vahvasti aloittanut Oilers näytti toisen erän alussa jo karkaavan, kun Matias Juuranto vapautti Jesper Silvosen karkuun ja laukomaan Öljymiehet 4–1-johtoon. Nokialaiset kuitenkin kirivät Jere Koistisen ja Miska Mäkisen osumilla maalin päähän, ja päätösjaksosta tuli yllättäen Oilersille vielä synkempi. Erän puolivälissä Miska Mäkinen nosti rangaistuslaukauksesta ottelun toisen osumansa, ja kotijoukkueen kohtaloksi koitui Markus Markkolan jäähy ottelun toiseksi viimeisellä minuutilla. Tänään ilman kapteeniaan Joona Rantalaa taistellut KrP tarvitsi vain yhdeksän sekuntia ylivoimaa voittomaaliin, jonka Valtteri Viitakoski sivalsi Henri Johanssonin syötöstä.

Otahallissa oli Classic tyly vieras, kun se rakensi puoleen peliin viiden maalin johdon Ville Lastikan osuttua kahdesti ja Konsta Tykkyläisen, Oskari Heikkilän sekä Albert Koskisen iskettyä osuman mieheen. Teppo Salo ohjasi takatolpalta Indiansille kavennuksen, mutta sen jälkeen Lassi Toriseva Classicin maalissa otti isänniltä luulot pois ehtimällä yhä uudelleen erinomaistenkin laukausten eteen. Eemeli Salin osui vielä vieraille toisessa ja Ville Hietaranta kolmannessa erässä ennen kuin Indiansin yritys kuudella viittä vastaan tuotti yhden maalin kumpaankin päähän. Ville Lastikan kaksi maalia ja yksi syöttöpiste riittivät tänään ottelun tehomiehen titteliin.

Arkistokuva: Esa Takalo