Uutiset

EräViikingit kaatoi Classicin ja nousi sarjakakkoseksi

EräViikingit nousi F-liigan naisten tasolohko A:ssa kakkoseksi, kun se kaatoi vieraissa Classicin 4-3. Lauantain muissa lohkon otteluissa Koovee löi vieraissa SSRA:n 4-3 ja FBC Loisto sekin vieraissa SB-Pron 4-2.

Classic nousi toisessa erässä tappiolta 2–1-johtoon, mutta EräViikingit käänsi pelin uudelleen edukseen kun Sofia Mittentag sivalsi tasoituksen ja heti seuraavassa vaihdossa Taru Nordman napautti maalin edestä 2-3. Daniela Westerlundin vieraille päätöserän puolivälissä laukoma neljäs osuma jäi illan voittomaaliksi, kun Classic kykeni enää Julia Woivalinin kavennukseen.

Esa Takalon ottelukuviin

Oulussa johti SSRA vielä neljä minuuttia ennen toisen erän loppua peräti 3-0, mutta sitten Kooveen hallinta tuotti tulosta. Ensin kavensi Kalpana Tarvainen ja kolmannen erän alkuun vielä Elli Kylmäluoma, ja päätösjakson puolivälissä Tarvainen laukoi Kooveen jo tasoihin. Tarvainen oli syöttäjänä pohjustamassa myös Kooveen voittomaalin, jonka teki vai minuuttia ennen loppusummeria Kiia-Mari Avikainen.

Ari Arolan ottelukuviin

Nurmijärvellä Emilia Pietilä sekä alivoimalla osunut Nea Keihäs laukoivat jo avauserässä FBC Loistolle kahden maalin johdon, ja toisessa kasvatti Olivia Pietilä eroa Pron Mea Kiurun kavennuksen jälkeen. Emilia Kurppa iski päätöserän aluksi turkulaisille vielä neljännen osuman eikä Mirja Hietamäen kavennus enää riittänyt vierasvoittoa uhkaamaan.

Tasolohko B:n nousijoiden kamppailussa Blue Fox otti kauden avausvoittonsa kaatamalla kotonaan Helsinki Unitedin rangaistuslaukauksilla 4-3. Kuopiossa Welhot voitti Pirkat 7-3, ja Sipoossa SaiPa löi ÅIF:n 3-2.

Helsinki United oli aloittanut ensimmäisen liigakautensa neljällä voitolla ja Blue Fox viidellä tappiolla, mutta tänään se ei näkynyt, kun Blue Fox karkasi avauserässä 2–0-johtoon ja Sofia Lahti teki kolmannen alkuun jo 3-1. United tuli Anni Rainion ja Milla Koskenniemen osumilla kiinni pisteeseen, mutta rangaistuslaukauskisan kuudennessa parissa Pia Juhalan maali sinetöi Blue Foxille lisäpisteen ja kauden avausvoiton.

Welhot pudotti Pirkat kyydistään jo avauserässä, kun Kiia Kokko, Makreeta Heikkilä, Silva Jääskeläinen ja Lotta Lindi takoivat taululle numerot 4-0. Pirkat nousi päätöserän puolivälissä vielä tilanteeseen 5-3, mutta Silva Jääskeläisen osuma alle minuuttia myöhemmin torpedoi pirkkalaisten kirin. Kolmen pisteen Makreeta Heikkilä (2+1) ja Kiia Kokko (1+2) olivat tänään Kuopion tähtitaikurit.

Sipoossa alkoi tapahtua vasta kolmannessa erässä, johon lähdettiin SaiPan 0–1-johdosta. Elina Suutari iski eron saman tien kahteen ja Bea Karling puolestaan kavensi. Viisi ja puoli minuuttia ennen täyttä aikaa Juuli Hakkarainen laukoi illan voittomaaliksi jääneen SaiPan kolmannen osuman, ÅIF:n kavennuspaikka vieraiden Charlotta Seppäläisen viiden minuutin jäähyn aikana tuotti vain Bea Karlingin onnistumisen kuudella neljää vastaan.

SaiPalla on nyt sarjakärjessä viiden pisteen etumatka Helsinki Unitediin.

Kalpana Tarvainen (keskellä) oli Kooveen tehotar tänään Oulussa. Kuva: Ari Arola