Uutiset

F-liigassa tasoeroilta – Oskari Fälden jätti Karhut ilman maalia

F-liigassa nähtiin keskiviikkoiltana kaksi kärkijoukkueiden kotivoittoa arvatuista altavastaajista, kun TPS rökitti Karhut 7-0 ja Classic Steelersin 7-1. TPS:n maalissa torjui salibandyssa harvinaisen nollapelin Oskari Fälden.

Karhut sinnitteli vielä avauserän päästämällä vain Janne Hoikkasen maalin edestä puttaaman maalin, mutta toisen alku oli sitäkin surkeampi. Toni Salminen, Waltteri Vesterinen sekä Lauri Stenfors muuttivat kahdessa minuutissa tilanteeksi 4-0, ja kohta Salminen laukoi pisteeksi i:n päälle vielä mustavalkoisten viidennen. Päätösjakso mentiin edelleen TPS:n kontrollissa, ja sen viimeisellä kympillä nähtiin vielä Ville Hirvisuon maalin edestä nostama 6-0 sekä Marius Suomisen liigauran toinen maali.  Oskari Fäldenin nollapeli irtosi 19 torjunnalla, ja toisessa päässä kollega Arvid Vonk venyi pallon eteen 27 kertaa.

Anssi Koskisen ottelukuviin

Lempäälässä teki Classic eron selväksi jo avauserässä, jossa Tuukka Salo, Oskari Heikkilä ja Eemeli Salin latoivat taululle 3–0-johdon. Ilman maalia ei Steelers jäänyt, mutta Eero Kauppisen toisessa erässä laukoma kavennus jäi tänään Teräsmiesten ainoaksi. Eemeli Salin oli kahdella maalillaan ja kahdella syöttöpisteellään ottelun tehomies.

Esa Takalon ottelukuviin

Kuva: Anssi Koskinen

Eemeli Salin laukoi kaksi maalia ja syötti kaksi. Kuva: Esa Takalo