Uutiset

Happee rytkii voittoputkessa, EräViikingit ryöstöretkellä Espoossa

Happee nappasi jo kuudennen perättäisen voittonsa F-liigassa, kun se murskasi kotonaan Nurmon Jymyn maalein 11-4. Perjantain toinen ottelu iskettiin Espoossa, jossa EräViikingit kukisti Oilersin rangaistuslaukauksilla 6-5.

Altavastaaja Jymy käväisi avauserässä johdossa ja nousi vielä pelin puolivälissä tilanteeseen 4-3, mutta erän lopussa Happee karkasi. Eemil Ukkonen iski tilanteeksi 5-3, ja vielä ennen taukoa Markus Salmi kasvatti eroa ylivoimalla Ukkosen tarjoilusta. Päätöserässä vieraiden verkko värisi vielä viidesti. Jami Manninen oli tänään neljällä osumallaan illan maaliseppo ja yksi samalla liigahistorian 16. pelaajana kolmeensataan maaliin. Yleensä viimeistelijänä tunnettu Peter Kotilainen kokosi nyt neljä syöttöpistettä. Jymyn maaleista kaksi laukoi Elmeri Haveri. Happee nousi voitollaan sarjakakkoseksi ohi ottelun vähemmän pelanneen Westend Indiansin.

Esa Jokisen ottelukuviin

Espoossa EräViikingit johti avauserässä jo 3-1, ja Oilersin noustua toisessa rinnalle ja ohi Mika Moilanen laukoi vieraat kolmannessa taas 5–4-johtoon. Yhdeksän ja puoli minuuttia ennen täyttä aikaa Ilari Talvitie kuitenkin pommitti ylivoimalla Öljymiehet taas rinnalle ja ottelun ratkaisun varsinaisen peliajan tuolle puolen. Viiden minuutin jatkoaika oli maaliton, ja rangaistuslaukauskisakin venyi jatkopareille, kun EräViikinkien viides yrittäjä Juho Niinikoski laukoi katkopaikassa päätypressuun. Kuudennessa parissa sitten Nemo Sipilä torjui Oilersin ja Tuomas Iiskolan laukauksen, ja Tommi Rosendahl nosti lisäpisteen EräViikingeille kisan toisella onnistumisellaan.

Jarmo Koskelan ottelukuviin

Pääkuva: Esa Jokinen

Tommi Rosendahl nousi ratkaisijaksi Tapiolassa. Kuva: Jarmo Koskela