Uutiset

Voittomaali ajassa 59.49 kruunasi Juho Niinikosken unelmaillan

Lahdessa riitti draamaa, kun EräViikingit aiheutti LASBille katkeran 4–5-tappion Juho Niinikosken vain 11 sekuntia ennen loppua laukomalla voittomaalilla.

Aluksi tappiolla 0-2 ollut LASB tuli kolmanteen erään pyörremyrskynä, kun se muutti alle minuutissa 1–2-tappiotilanteen 4–2-johdoksi. Niko Einiö tasoitti ylivoimalla, Jukkapekka Auroila kiskaisi isännät johtoon ja vain 13 sekuntia siitä Tatu Havula pommitti neljännen maalin. EräViikinkien Juho Niinikoski kuitenkin kavensi, ja neljä minuuttia ennen loppua Jani Kukkola tasoitti pelin ylivoimalla Niinikosken syötöstä. Viimeiset minuutit LASB pelasi hapuillen, ja lopulta Juho Niinikoski sinetöi hattutemppunsa voittomaalilla ajassa 59.49. Niinikoski oli voittajien jokaisen maalin takana tehtyään itse kolme ja syötettyään kaksi.

Sunnuntain toisessa ottelussa Happee venytti voittoputkensa jo seitsemään kaatamalla kotonaan rangaistuslaukauksilla OLS:n 4-3. Markus Salmi, Eemil Ukkonen ja Roni Laasonen laukoivat vuorollaan Happeen johtoon, mutta yhtä varmasti seurasivat johtomaaleja ensin ensi erässä kahdesti Joni-Arttu Siepin ja kolmannessa rangaistuslaukauksesta Juho Sorrin tasoittavat osumat. Rangaistuslaukauskisa ratkesi kuudennessa parissa, jossa Happeen Jami Manninen onnistui mutta OLS:n Joni-Arttu Sieppi ei kyennyt ohittamaan Markus Laaksoa. Voitollaan Happee nousi jopa liigakärkeen toki kaksi ottelua vähemmän pelanneen Classicin ohi.

Esa Jokisen ottelukuviin

Arkistokuva: Jarmo Koskela

Jami Mannisen onnistunut rangaistuslaukaus sinetöi Happeen vittoputken jatkumisen. Kuva: Esa Jokinen