Uutiset

Jami Manninen ratkaisi: Happeen voittoputki jo kahdeksan ottelua

Happee nappasi jo kahdeksannen perättäisen voittonsa F-liigassa, kun Westend Indians kaatui Jyväskylässä 6-5 Jami Mannisen viime hetken maalilla. Lauantain muut voittajat olivat Karhut, OLS ja Nokian KrP.

Kahden erän jälkeen 2–3-tappiolla ollut Happee tuli kolmanteen vahvasti siirtyen Markus Salmen, Eemil Ukkosen ja Peter Kotilaisen maaleilla jo 5–3-johtoon. Kotilaiselle osuma oli liigauran numero 250. Indians ei kuitenkaan taipunut, vaan ensin Sami Niskanen kavensi ja perään Tuomas Harjula löi maalin edestä pelin tasoihin. Kaksi minuuttia ennen loppua Peter Kotilainen kuitenkin kieputti vieraiden viisikon sekaisin ja maalin kierrettyään tarjoili pallon sen eteen, josta Jami Manninen kurotti kahden vastustajan välistä voitto-osuman.

Karhut nappasi sarjan häntäpäässä tärkeät kolme pistettä 8–5-voitolla Steelersistä ja nousi sijalle 11. Steelers tuli vielä pelin puolivälissä Leevi-Werneri Kainulaisen osumalla lukemiin 2-2, mutta vielä ennen toista taukoa Juuso Aholan ylivoimapommi ja Tomi Jerkun osuma siirsivät porilaiset kahden maalin johtoon. Pyry Kauppinen herätteli vielä vieraiden toiveita kolmannen erän alun kavennuksellaan, mutta viimeisellä kympillä Karhut karkasi voittoon.

Nokian KrP jatkaa sarjassa neljäntenä ja piti Tiikerit edelleen nollakerhossa kaataessaan vantaalaiset näiden kotikaukalossa 6-2. Illan avausmaalin laukoi Tiikerien Christian Remes, mutta jo ensimmäisessä erässä Joona Rantala, Emil Eklund ja Lauri Alkki laukoivat KrP:n 3–1-johtoon. Tiikerien toinen maali oli Mikko Ylikojolan 2–5-kavennus päätöserän alussa eikä enää ehtinyt uhkaamaan nokialaisten voittoa. Joona Rantala oli kahdella maalillaan ja yhdellä syöttöpisteellään voittajien tehomies.

Viidentenä sarjataulukossa on OLS, joka tänään kaatoi Olli Wikstedtin jatkoaikamaalilla LASBin 4-3. Päätöserään maalin tappioasemasta lähtenyt LASB tuli sen puolivälissä tasoihin Perttu Koljosen ylivoimaosumalla eikä Olli Wikstedtin 3–2-maalikaan lahtelaisia masentanut. Maalivahdin vetäminen penkille toi tasoituksen ja sarjapisteen, kun Niko Einiö osui Perttu Koljosen syötöstä ajassa 59.05. Jatkoaikaa oli siten jäljellä enää viisi sekuntia, kun Joni-Arttu Sieppi voitti irtopallon kulmassa ja syötti sektoriin, josta Olli Wikstedtin kaatuessaan lyömä laukaus leijasi vieraiden verkkoon.

Ari Arolan ottelukuviin

Artikkelikuva arkistosta: Esa Jokinen

 

Oulun ilta päättyi OLS:n juhliin. Kuva: Ari Arola