Uutiset

TPS:n ykkösviisikko riepotteli Kooveeta – Milla Nordlundilla viiden pisteen ilta

TPS otti kuudennen perättäisen voittonsa naisten tasolohko A:ssa, kun se kaatoi kotonaan Kooveen 9-5. Lauantain muut voittajat lohkossa olivat PSS ja Classic.

Turun ottelua dominoi TPS:n ykkösviisikko, jossa Milla Nordlund ahnehti kahden maalinsa lisäksi kolme syöttöpistettä ja Laura Rantanen viimeisteli peräti neljä osumaa. Kentällisen plusmiinustilasto näytti loppusumerin soidessa lukemaa 6-0=+6. Kakkoskentän Sofia Leino puolestaan sai juhlia sadatta liigamaaliaan, joka syntyi alivoimalla. Koovee sinnitteli tänään ottelun ensimmäisen puolikkaan tasalukemiin 3-3, mutta loput 30 minuuttia veivät mustavalkoiset sitten 6-2.

Mestari PSS venytti voittoputkensa jo kahdeksaan ja SSRA:n häviöputken yhteentoista, kun se kaatoi oululaiset kotonaan lopulta 8-4. Näin selvä ei itse ottelu kuitenkaan ollut, sillä vielä kolmannen erän puolivälissä väännettiin numeroissa 4-4. Sitten Ella Holmberg, ylivoimalla Elina Hautojärvi ja Taimi Mikkola laukoivat PSS:n kolmen maalin johtoon, ja Linda Törnqvist ehti vielä komistella lukemia. Hautojärvi laukoi tänään hattutempun, ja Jelena Zurbriggen merkkautti tehot 2+1.

Sarjanelonen Classic repi eron viidentenä olevaan SB-Prohon jo yhteentoista pisteeseen kaatamalla nurmijärveläiset näiden kotikaukalossa Annu Selinummen jatkoaikamaalilla 5-4. Classic kävi ottelussa neljä kertaa johdossa, mutta yhtä monta kertaa tuli SB-Pro rinnalle. Yhden sarjappisteen tuoneen 4–4-tasoituksen laukoi kuudella viittä vastaan Jenina Hämäläinen 29 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua. Jatkoaika ehti vanheta vain 77 sekuntia ennen kuin Annu Selinummi päätti pelin Sofia Lappalaisen syötöstä.

B-lohkossa sarjakakkonen Helsinki United murjoi kotonaan nousija Blue Foxia 9-2. Nousija tuli vielä kahdeksan sekuntia ennen avauserän loppua Pia Juhalan maalilla tilanteeseen 2-1, mutta toisessa erässä kotijoukkue kaasutti horisonttiin iskemällä vieraiden verkkoon viisi palloa. Unitedin yhdeksään osumaan löytyi seitsemän eri maalintekijää vain Moona Koskimäen ja Jenni Juntusen maalatessa kahdesti.

Pirkat paranteli asemiaan häntäpäässä lyömällä vieraissa ÅIF:n 4-3. Vieraat karkasivat terävällä maalineduspelillään avauserässä 1–3-johtoon, ja kolmannessa erässä Eveliina Karhapää laukoi vapaalyöntikuvion päätteeksi voittomaaliksi jääneen neljännen osuman. Sandra Ojanen pommitti ÅIF:n ylivoimalla taas maalin päähän, mutta edes jäljelle jääneet 13 minuuttia eivät tuoneet tasoitusta.

O2-Jyväskylä nousi pisteen päähän ÅIF:stä lyömällä kotonaan Steelersin 4-1. Voittoon riittäneet osumat nähtiin jo avauserässä Iina Aution ja Johanna Väliahon laukoessa tilanteeksi 2-0. Kolmannessa osuivat kotijoukkueella Iina Latvala ja vielä tyhjiin Roosa Pelto-Arvo Steelersin Mari Seppäsen kavennettua välillä ylivoimalla.

Esa Jokisen ottelukuviin

Arkistokuva TPS:n ja Kooveen edellisestä kohtaamisesta: Anssi Koskinen

O2-Jyväskylä sai juhlia kauden neljättä voittoaan. Kuva: Esa Jokinen