Uutiset

Viiden pisteen Aaro Astala pilasi Nurmon Jymyn jättiyllätyksen

Aaro Astala pilasi kahdella maalillaan ja kolmella tehopisteellään Nurmon Jymyn ison yllätyksen, kun Westend Indians haki 6–5-jatkoaikavoiton oltuaan vielä kaksi minuuttia ennen loppusummeria kaksi maalia tappiolla.

Ottelua melkein loppuun saakka 5-3 johtanut Jymy puolusti maaliaan raivokkaasti espoolaisten vieraiden pyörityksessä, mutta Indians veti maalivahti Mikko Kirvesniemen penkille jo kolme ja puoli minuuttia ennen loppua, ja lopulta paine oli kotijoukkueelle liikaa. Kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa Samuli Junnila kavensi Aaro Astalan syötöstä, ja 18 sekuntia ennen loppusummeria Astala syötti ohi Jymyn pieneksi painuneen viisikon vasempaan laitaan, josta Valtteri Kainulainen pommitti pelin tasoihin. Jatkoaika ehti vanheta runsaat kolme minuuttia ennen kuin Astala löysi ilmasyötöllä takatolpalta Valtteri Kainulaisen ja tämä sinetöi kaksi pistettä vieraille ohjaamalla pallon ohi Jymy-vahti Ossi Lallukan.

Jymyllä oli otteluun lähdettäessä seitsemän ja Westend Indiansilla 21 pistettä, nyt lukemat ovat kahdeksan ja 23. Westend Indians on sarjataulukossa kuudentena ja Jymy sijalla 11.

Arkistokuva: Anssi Koskinen