Uutiset

TPS tyrmäsi heti kättelyssä, SSRA:lle viimein avausvoitto

TPS ratkaisi F-liigan naisten A-lohkon lauantain kärkiottelun Classicia vastaan heti kättelyssä, kun se latoi 12 minuutissa viisi maalia ja voitti lopulta 7-4. Samalla turkulaiset nousivat EräViikinkien ohi lohkon kakkosiksi.

Laura Rantanen napautti iltapäivän avausmaalin jo 11 sekunnin pelin jälkeen, ja Meri-Helmi Höynälän, Anna Marttalan ja Tiina Hoikkalan osuttua laukoi Milla Nordlund ajassa tasan 12 minuuttia tilanteeksi 5-0. Maalitilinsä toisessa erässä avannut Classic kiri eron parhaimmillaan kolmeen maaliin, mutta taisteluun voitosta eivät tamperelaiset enää ehtineet.

Oulussa nähtiin draamaa riittämiin ennen kuin SSRA otti 13. ottelussaan kauden avausvoittonsa kaatamalla FBC Loiston jatkoajalla 6-5. Kotijoukkue johti 2-0 ja kolmannessa erässä 4-2, mutta Loisto nousi kummallakin kerralla tasoihin. Kapteeni Riina Baerin 5–4-johtomaalin vain 46 sekuntia ennen loppua näytti jo riittävän kolmen pisteen voittoon varsinkin, kun vielä kymmenen sekuntia ennen summeria SSRA purki pallon vieraiden päähän. Loiston Nea Keihäs linkosi kuitenkin vielä yhden korkean kaaren kohti hyökkäyspäätä, ja flipperikimpoilun päätteeksi Tuulia Lahden rystylaukaus kimahti yläputken kautta sisään ajassa 59.59. Jatkoajalla aukesi Loistolle paikka päättää peli takatolpalta tyhjiin, mutta laukaus epäonnistui, ja tänään oli viimein Ankkojen vuoro. Noora Leinosen pitkä pystysyöttö löysi keskeltä Katja Nättilän, ja tämän kääntölaukaus puolustajan sylistä upposi maalivahti Minnie Heinisen puolittaisen torjunnan kautta sisään.

Draamaa nähtiin myös A-lohkon kolmannessa ottelussa, jossa SB-Pro löi vieraissa Kooveen 3-2. Mirja Hietamäki ja Anni Räisänen laukoivat Prolle toisessa erässä kahden maalin johdon, ja kolmannessa Koovee rutisti Aino Lahden ja viisi minuuttia ennen loppua Elli Kylmäluoman onnistumisilla tasoihin. SB-Pron sankariksi nousi paluun kokoonpanoon kesken kauden tehnyt Jaana Lirkki, joka jatkoi Elina Kujalan laukauksen paluupallosta rystyltä ratkaisun ajassa 58.11.

B-lohkossa jatkuu SaiPan ja Miisa Turusen dominointi, kun Turunen laukoi neljä maalia lappeenrantalaisten kaataessa kotonaan Welhot 6-3. Welhot nousi vielä kolmen maalin takaa toisessa erässä lukemiin 4-3, mutta Miisa Turunen iski erän lopussa eron taas kahteen ja kolmannen alussa viimeisteli Aino Partinen jo loppunumerot.

Lohkon hännillä nousi nousija Blue Foxi Steelersin ohi sijalle seitsemän kaatamalla juuri hämeenlinnalaiset kotonaan 4-1. Avausmaalin teki toisessa erässä Steelersin Pirkko Laine, mutta Blue Fox otti edun vielä samassa erässä Pia Juhalan ja Sofia Lahden osumilla. Kolmannessa sinetöivät kotivoiton Veera Kosonen ja Sofia Holm.

Lohkon päivän kolmas ottelu O2-Jyväskylä–Helsinki United on siirretty vierasjoukkueessa ilmenneen koronatartunnan vuoksi.

Kuva: Anssi&Iines Koskinen