Uutiset

TPS:lle jo kahdeksas perättäinen voitto – nyt nöyrtyi mestari PSS

TPS nappasi jo kahdeksannen perättäisen voittonsa F-liigan naisten tasolohko A:ssa, kun se kaatoi vieraissa lohkokärki PSS:n 6-3. Porvoolaisille Suomen mestareille tappio oli vasta kauden toinen.

Meri-Helmi Höynälä laukoi TPS:n kolmannen erän alussa 3–1-johtoon, mutta Ella Holmberg kavensi eron yhteen. Seuraavassa vaihdossa iski Milla Nordlund tilanteeksi 2-4, mutta vedettyään maalivahdin penkille PSS tuli Elina Hautojärven osumalla vielä kerran maalin päähän. Sitten riskillä yrittäminen kostautui, kun Laura Rantanen löi pallon kahdesti tyhjään verkkoon Jenna Saarion syötöistä. Turkulaisten ykkösketju viiletti tänäänkin vakuuttavasti, kun Jenna Saario kokosi neljä syöttöpistettä, Laura Rantanen tehot 2+1 ja Milla Nordlund saldon 2+0.

Jarmo Koskelan ottelukuviin

SSRA otti kauden toisen voittonsa ja ensimmäisen kolmen pisteen sellaisen, kun Koovee kaatui Oulussa komeasti 6-3. Rankat Ankat lähti vielä päätöserään 2–3-tappiotilenteesta, mutta Katja Nättilän ja Liinu Koiviston osumat käänsivät edun kotijoukkueelle, ja lisää oli tulossa. Katja Nättilä syötti torjutun läpiajon jälkeen Jonna Virkkuselle 4–2-maalin, ja Essi Ronkainen sai napauttaa Sanni Uimarihuhdan poikkisyötöstä jo 5-2. Elli Kylmäluoma kavensi vielä Kooveelle, mutta Ankka-kapteeni Riina Baer teki jo viikonlopun toisen loppuhetkien maalinsa rynniessään pallon kanssa päätöslukemat tyhjiin.

Ari Arolan ottelukuviin

EräViikingit otti jo kauden kolmannen voittonsa Classicista, kun se oli Tampereella parempi 8-5. Kaksikko Emma HartwallInka Lippojoki sekä ensimmäisen liigamaalinsa komealla yksilösuorituksella taituroinut Matilda Rytkönen saattelivat vieraat ensimmäiselle tauolle kolmen maalin johdossa. Sitten siirryttiin kuvioon, jossa Classic nousi maalin päähän mutta EräViikingit kasvatti perään eroa yhä uudelleen. Kolmannessa erässä teki Johanna Homi 3-4 ja Meri Jokinen ensimmäisellä kahdesta upeasta yläkulmalaukauksestaan 4-5, mutta niiden erään ensin Maura Paajanen ja sitten Lotta Varakas yllättivät vuorollaan Classic-vahti Elsi Kangasharjun luvattoman helposti. Vieraiden lopun kaksi maalia tyhjiin kasvattivat loppunumeroita.

Tasolohko B:ssä ei Blue Fox kyennyt toiseen perättäiseen voittoon, kun O2-Jyväskylä vei kaikki kolme pistettä mukanaan Keski-Suomeen tuloksella 4-3. Elina Luoma laukoi kolmannen erän aluksi vieraat jo 3–1-johtoon, mutta Blue Fox puristi vielä rinnalle Rose-Marie Sandinin ja Mette Wecksténin pikaosumilla. Vilma Halkolan maali päätöserän puolivälissä jäi kuitenkin voittomaaliksi vieraille.

Otsikkokuva: Jarmo Koskela

Tänä viikonloppuna oli viimein Rankkojen Ankkojen vuoro juhlia voittoja. Kuva: Ari Arola