Uutiset

Nokialaisten päätöserän pikatuli pudotti Indiansin vauhdista

Nokian KrP:n Henri Johanssonin ja Joonatan Kovasen maalit vain kolmen sekunnin välein heti kolmannen erän alkuun olivat liikaa Westend Indiansille, joka taipui Tampereella murskalukemin 11-4. Keskiviikon toisessa ottelussa TPS lasketteli kotonaan 9–4-rutiinivoittoon EräViikingeistä.

Westend Indians johti Nokian KrP:n vieraana avauserässä kolmesti ja nousi vielä toisessakin Aaro Astalan maalilla tasalukemiin 4-4. Mikko Laakson ylivoimaosuma siirsi kuitenkin KrP:n johtoon jo ennen taukoa, ja heti sen jälkeen tuli lisää. Henri Johansson nosti vain 18 sekunnin pelin jälkeen, ja pallon seuranneesta keskialoituksesta vienyt Valtteri Viitakoski levitti Joonatan Kovaselle, joka kiskaisi takakulmaan 7-4. Vieraiden isoimman innon katkettua iski vielä Mikko Laakso illan toisen, kolmannen ja neljännen maalinsa ja välissä Valtteri Viitakoski yhden ylivoimalla. Henri Johansson kirjautti tänään tehot 2+1 ja Valtteri Viitakoski 1+2.

Esa Takalon ottelukuviin

Turussa kävi EräViikingit avauserässä kahdesti johdossa ykkösketjun Lauri KapanenJani KukkolaMika Moilanen näyttävillä yhdistelmillä, mutta puolustuspeli ei ollut lähellekään samaa luokkaa, ja jo ensimmäisellä tauolla TPS johti 3-2. Ero kasvoi toisessa erässä, jossa kotijoukkue väänsi kerran toisensa jälkeen kaksinkamppailut itselleen ja niisti vieraiden hyökkäykset alkuunsa.  Päätöserän puolivälissä tarjottiin EräViikingeille vielä tilanteessa 8-4 ohkaista oljenkortta TPS:n Janne Hoikkasen lähdettyä punaisella kortilla suihkuun olkapääosumasta Jani Kukkolan päähän. Yleensä hyvin ylivoimalla pelannut EräViikingit ei kuitenkaan saanut viiteen minuuttiin ensimmäistäkään kavennusta, ja viimeisenä nöyryytyksenä Miko Kailiala nosti loppunumerot alivoimalla  tyhjään verkkoon. Waltteri Vesterinen kuritti helsinkiläisiä hattutempulla. Kolme pistettä kokosivat myös Miko Kailiala (2+1) ja Jaakko Hautamäki (0+3) sekä vieraista Mika Moilanen (2+1) ja Jani Kukkola (0+3).

Anssi Koskisen ottelukuviin

Nokian KrP nousi kahden pisteen päähän kaksi ottelua vähemmän pelanneesta Classicista, ja TPS kipusi Happeen ohi sijalle neljä. Westend Indians jatkaa kuudentena ja EräViikingit pudotuspeliviivan pimeällä puolella yhdeksäntenä.

Kuvat: Esa Takalo ja Anssi Koskinen