Uutiset

O2-Jyväskylä nousi voittoon lohkokakkosesta

F-liigan naisten B-lohkossa viimeksi kärkiottelussa SaiPan kaatanut Helsinki United koki nyt vuorostaan tappion, kun O2-Jyväskylä oli kotonaan vahvempi maalein 6-5.

Johanna Väliaho ja Iina Latvala siirsivät toisessa erässä kotijoukkueen tasalukemista 4–2-johtoon, minkä jälkeen vuorottelivat vieraiden nousu maalin päähän ja O2-Jyväskylän kahden maalin etumatka. Ottelun viimeiset osumat nähtiin Helsinki Unitedin Anette Havanan otettua viimeisellä kympillä viiden minuutin jäähyn. Sen aikana Vilma Halkola laukoi komeasti kaukaa voittomaaliksi jääneen 6–4-osuman mutta myös Henriikka Keinänen osui vieraille alivoimalla yhtä näyttävästi vielä yhden kavennuksen.

Lohkon illan toisessa ottelussa Pirkat haki vieraista 2–1-voiton Steelersistä Pinja Myllymäen kahdella avauserän maalilla, jotka molemmat syötti Sarita Kuljuntausta. Heli Haapalahti nosti Steelersin kolmannessa maalin päähän, mutta tasoitus ei onnistunut ydes ylivoimalla.

Arkistokuva: Esa Jokinen

Kumppaniksi F-liigan matkaan? Kurkkaa tästä lisää digitaalisista kumppanuuksista ja hyppää mukaan huippusalibandyn kasvutarinaan!