Uutiset

Sami Koski teki salibandyhistoriaa: F-liigan kolmas tuhannen pisteen mies

Seinäjoen Peliveljien Sami Koskesta tuli F-liigan kaikkien aikojen kolmas tuhannen tehopisteen mies, kun hän laukoi tänään kaksi maalia SPV:n kukistaessa vieraissa rangaistuslaukauksilla Westend Indiansin 6-5.

Sami Kosken tuhannes piste runkosarja ja pudotuspelit yhteenlaskettuina syntyi avauserässä, kun hän iski pallon ylivoimalla Juuso Keskisen syöttämästä vapaalyönnistä yläkulmaan. Perään Koski vei joukkueensa vielä toisella osumalla johtoon. Kaikkiaan Sami Koski on nyt tehnyt 531 ottelussaan 418 maalia ja syöttänyt 583 eli tehnyt yhteensä 1001 tehopistettä.

Aiemmin ovat tuhannen pisteen rajan ylittäneet vain Henri Johansson (1229 pistettä) ja Mikko Kohonen (1051).

Illan ottelussa käänsi Westend Indians avauserän 1–3-tappioaseman päätöserän puolivälin 5–4-johdoksi, mutta joutui lopulta tyytymään yhteen sarjapisteeseen. SPV:n Juho Repo tasoitti pelin seitsemän ja puoli minuuttia ennen täyttä aikaa, ja maalittoman jatkoajan jälkeen korjasi SPV lisäpisteen Matias Lintulan lauottua rangaistuslaukauskisan ratkaisevaksi jääneen maalin.

Viime kierroksella kotonaan Nokian KrP:n kaatanut OLS otti pudotuspelipaikan kannalta jättimäisen voiton, kun se jatkoi mitalisuosikkien masentamista kaatamalla Espoossa Oilersin 7-6. Anssi Välitalo nosti oululaiset avauserässä johtoon, ja joka kerta kotijoukkueen noustua tasoihin repäisi OLS eroa uudelleen. Anssi Välitalo laukoi toisen erän viimeisellä sekunnilla tilanteeksi 4-5 ja päätöserän puolivälissä kastattivat Aapo Rantaniemi ja vain 48 pelisekuntia myöhemmin Joni-Arttu Sieppi rangaistuslaukauksesta eron jo kolmeen. Tuure Ailio ja Heikki Iiskola nostivat Öljymiehet maaleillaan vielä yhden päähän, mutta viimeiset neljä minuuttia OLS piti verkkonsa puhtaana. Oululaisilla on nyt jo viiden pisteen etumatka viivan alapuolella kituuttavaan EräViikinkeihin.

Ison voiton nappasi myös Steelers, joka kaatoi vieraissa Tiikerit 8-5 jättäen Karhut ja suoran putoajan 13. sijan kahden pisteen päähän. Tasalukemiin taistellun avauserän jälkeen Steelers karkasi toisessa johtoon, ja kolmannen puolivälissä Teuvo Kinnunen laukoi kahden miehen ylivoimalla tilanteeksi jo 3-6. Heti perään nähtiin kuitenkin yksi kauden erikoisimmista osumista, kun Steelersin puolustaja poikkisyöttö lipsahti suoraan omaan verkkoon. Tiikerit nousi kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua kuudella viittä vastaan jo maalin päähän, mutta Markus Siprosen ja Markus Hautaojan osumat tyhjään verkkoon sinetöivät Teräsmiesten vierasvoiton.

Juhani Järvenpään ottelukuviin

Arkistokuva: Juha Käenmäki

Kumppaniksi F-liigan matkaan? Kurkkaa tästä lisää digitaalisista kumppanuuksista ja hyppää mukaan huippusalibandyn kasvutarinaan!