Uutiset

Classic nousi lopussa kärkiottelun voittoon Kupittaalle palanneen yleisön edessä

Mestari Classic ei suostunut taipumaan TPS:lle toista kertaa tämän kauden runkosarjassa, kun joukkueet kohtasivat F-liigan illan kärkiottelussa Turussa. TPS johti 725-päisen kotiyleisönsä riemuksi kolmesti, mutta Classic kampesi aina tasoihin ja loppuminuuteilla 5–3-voittoon.

TPS lähti päätöserään Janne Hoikkasen ohjaamassa 3–2-johdossa, mutta erän puolivälissä Ville Lastikka pudotti takamiehen paikalle Mikko Leikkaselle ja tämä sivalsi Classicin kolmannen tasoituksen. Kolme ja puoli minuuttia ennen täyttä aikaa Eemeli Salin karvasi kulmassa pallon irti vastustajalta, ja Nico Salon huitaisu kääntyi TPS-pelaajan kautta merkillisesti Oskari Fäldenin maalin etuyläkulmaan. Viimeisellä minuutilla Albert Koskinen kiskaisi vielä loppunumerot yläkulmaan ennen kuin TPS ehti vetää maalivahtia pois.

Anssi Koskisen ottelukuviin

Lahdessa Nokian KrP murjoi LASBin lopulta 9-4 noustuaan toisen erän pikamaaleilla kahden maalin takaa tasoihin ja kauas karkuun. Tino Nivalan kotijoukkueelle laukoma 4–2-johtomaali unohtui, kun Simo Paulaharju kahdesti sekä Valtteri Viitakoski ja Nico Jonaeson pöllyttivät isäntien verkkoa neljästi alle viidessä minuutissa. Päätöserään nokialaiset nautiskelivat vielä kolme osumaa, joista Nico Jonaesonin 4-9 leijasi tyhjiin. Jonaeson (2+1), Valtteri Viitakoski (2+1) ja Henri Johansson (1+2) olivat illan kolmen pisteen pelurit.

Keskiviikon kolmannessa ottelussa EräViikingit nousi pisteen päähän SPV:stä ja pudotuspeliviivasta ottaessaan kotonaan niukan 5–4-voiton Steelersistä. Ensimmäisessä ja toisessa erässä maalin tappiolla ollut kotijoukkue nousi toisen lopussa 4–2-johtoon, mutta Steelers kiri eron vielä kahdesti yhteen. Joakim Lundin toisen erän loppuun ylivoimalla iskemä illan toinen osuma jäi ottelun voittomaaliksi. EräViikinkien Tommi Rosendahl ja Steelersin Markus Sipronen kirjauttivat kumpikin maalin ja kaksi syöttöpistettä.

Kuva: Anssi Koskinen

Kumppaniksi F-liigan matkaan? Kurkkaa tästä lisää digitaalisista kumppanuuksista ja hyppää mukaan huippusalibandyn kasvutarinaan!