Uutiset

EräViikingit, TPS ja PSS jo voiton päässä välieristä

EräViikingit, TPS ja PSS siirtyivät puolivälieräsarjoissaan 2–0-johtoon, kun EräViikingit löi kotonaan SSRA:n 8-3, TPS vieraissa SB-Pron 3-1 ja PSS vieraissa Kooveen 3-2.

EräViikingit karkasi eiliseen tapaan heti avauserässä, kun Mirva Laitinen, Sofia Mittentag ja rangaistuslaukauksesta osunut Taru Nordman muuttivat 15 minuutissa tilanteeksi 3-0. SSRA:n Riina Baer kavensi ensimmäisessä ja uudelleen toisessa erässä, mutta välissä oli Maura Paajanen kasvattanut kotijoukkueen johtoa, ja perään vielä Paajanen, Daniela Westerlund ja Sofia Mittentag muuttivat pikatulella tilanteeksi 7-2. Illan viimeiset osumat nähtiin SSRA:n yrittäessä lopussa ilman maalivahtia, kun ensin osui Sanni Uimarihuhta kavennuksen ja sitten Inka Lippojoki tyhjiin loppunumerot.

Juhani Järvenpään ottelukuviin

Nurmijärvellä onnistui SB-Pro pitkästä aikaa maalinteossa TPS:aa vastaan kun Aino Tuokkola tasoitti avauserässä Noora Rantasen turkulaisille laukoman johdon. Enempää ei kuitenkaan tänään ollut tarjolla ja toisen erän alkuun Meri-Helmi Höynälä laukoi TPS:lle voittomaaliksi jääneen 1–2-osuman. Loppunumerot iski kolme minuuttia ennen pelin päätöstä Milla Nordlund.

Koovee nousi kotonaan toisessa erässä tappioasemasta johtoon Veera Vileniuksen ja Kiia-Mari Avikaisen osumilla, mutta kolmannessa osuivat enää vieraat. Heti erän alussa Fanny Holmberg iski tasoituksen, ja ratkaisu nähtiin Veera Vileniukselle korkeasta mailasta vihelletyn 2+2 minuutin jäähyn aikana. Emma Parta kiskaisi ylivoimalla ratkaisumaalin takatolpan juureen.

Esa Takalon ottelukuviin

Kuva: Juhani Järvenpää

Tänään Koovee piti mestareita tiukalla viimeisille sekunneille saakka. Kuva: Esa Takalo