Uutiset

TPS:lle historiallinen finaalipaikka, Classic siirsi ratkaisua Suvi Hämäläisen jatkoaikamaalilla

TPS varmisti historian ensimmäisen finaalipaikkansa ja ensimmäisen mitalinsa F-liigassa, kun se löi vieraissa EräViikingit maalein 2-1 ja vei ottelusarjan 3-1. Toisessa parissa Classic siirsi ratkaisun huomiseksi viidenteen otteluun Porvooseen kaataessaan PSS:n jatkoajalla 4-3.

Helsingin ottelun kaikki maalit tehtiin avauserässä, jossa EräViikinkien Maura Paajanen kuittasi vielä vieraiden Noora Rantasen avausmaalin, mutta Milla Nordlund iski ylivoimalla voittomaaliksi jääneen 2–1-osuman. EräViikingit rakensi vielä tukun hyviä maalipaikkoja muttei kyennyt ohittamaan TPS-vahti Noora Vuorelaa enää toista kertaa.

Jarmo Koskelan ottelukuviin

Tampereella Matilda Holmström laukoi PSS:n pelin puolivälissä jo 3–1-johtoon, mutta sekään ei tänään riittänyt sinetöimään hallitseville mestareille finaalipaikkaa. Kristiina Kauppila kavensi erän lopulla Suvi Hämäläisen syötöstä, ja päätösjakson aluksi Hämäläinen nosti Classicin rangaistuslaukauksesta tasoihin. Jatkoaikaa ehdittiin pelata runsaat viisi minuuttia, kun kukapa muu kuin Suvi Hämäläinen katkaisi keskiviivalla ilmasta PSS-puolustajan syötön ja karkasi Kristiina Kauppilan kanssa 2–1-hyökkäykseen. Kokenut Kauppila passasi oikealla hetkellä vielä poikittain, ja Hämäläinen odotti vielä maalivahti Arla Salon kyljelleen ennen kuin työnsi ratkaisupallon avoimeen verkkoon.

Esa Takalon ottelukuviin

Kuvat: Jarmo Koskela ja Esa Takalo