Uutiset

Oilers tasoitti välieräsarjan Kristian Lammisen ja Matias Juurannon johdolla

Kristian Lamminen laukoi kolme maalia ja Matias Juuranto kaksi, kun Oilers tasoitti F-liigan välierissä tilanteeksi 1-1 kaatamalla kotonaan Nokian KrP:n maalein 6-5. Joukkueiden kolmas kohtaaminen on vuorossa torstaina Tampereella.

Tänään Nokian KrP tasoitti avauserässä kahdesti Oilersin johdon, mutta toisessa Matias Juurannon kaksi osumaa ja Kristian Lammisen maali siirsivät Öljymiehet jo 5–2-johtoon. KrP:n Joonatan Kovanen kavensi erän loppuun, mutta Kristian Lamminen sinetöi päätöserän alkuun jo hattutempun illan voittomaaliksi jääneellä 6–3-osumalla. Vieraat palauttivat jännityksen viimeisellä kympillä, kun ensin kavensi Valtteri Viitakoski ja sitten Joona Rantala leikkasi keskelle nostamaan KrP:n jo maalin päähän vihaisella kiskaisulla yläkulmaan. Viimeiset neljä minuuttia Oilers kuitenkin piti verkkonsa puhtaana.

Nokian KrP:n Henri Johansson pelasi tänään sadannen pudotuspeliottelunsa ja saavutti tänään myös 150 pudotuspelipisteen rajapyykin.

Toisessa välieräparissa Classic–TPS pelataan toinen ottelu keskiviikkona Turussa.

Arkistokuva: Esa Takalo