Uutiset

PSS kavensi finaalivoitot – Ella Sundström taituroi hattutempun

Mestari PSS kavensi voitoiksi F-liigan naisten finalisarjassa 1-2, kun se kaatoi kotonaan TPS:n maalein 5-3. Neljäs kohtaaminen on vuorossa perjantaina Turussa ja viides sunnuntaina Porvoossa.

Tänään Ella Sundström ja Jelena Zurbriggen laukoivat PSS:n avauserässä kahden maalin johtoon, mutta toisen erän aluksi TPS rankaisi Rina Rautalan kahdesta jäähystä kahdella ylivoimamaalilla, jotka merkittiin Milla Nordlundille ja Laura Rantaselle. Ottelun hahmo Ella Sundström ohitti jälleen mainiosti torjuneen TPS-vahti Noora Vuorelan pelin puolivälissä päästyään yrittämään lähietäisyydeltä kolmesti, ja päätösjakson aluksi Emma Parta kiskaisi Jasmin Saarion poikkisyötöstä PSS:n taas kahden maalin johtoon.

Porvoolaisilla oli monta avopaikkaa tappaa peli TPS:n pelattua omassa päässä huolimattomasti, mutta ne valuivat hukkaan, ja runsaat kuusi minuuttia ennen loppua Seraina Fitzi lurautti pallon etukulmaan ja vieraat taas maalin päähän. TPS:n yritys ilman maalivahtia kostautui sitten alkuunsa, kun Ella Sundström sinetöi hattutemppunsa tyhjään verkkoon.

Kuva finaalisarjan avausottelusta: Juha Hautakangas