Uutiset

Classic varmisti finaalipaikan – tasoitus neljä sekuntia ennen loppua ja voitto rangaistuslaukauksilla

F-liigan kestomestari Classic varmisti kuin varmistikin finaalipaikan jo tänään Turussa, kun se löi TPS:n rangaistuslaukauskisan jälkeen 5-4. Classic oli tasoittanut pelin vain neljä sekuntia ennen täyttä aikaa. Classic vei ottelusarjan voitoin 4-2 ja kohtaa loppuotteluissa Nokian KrP:n.

Avauserässä Classicin Albert Koskinen onnistui kuittaamaan TPS:n Eero Jalon avausmaalin, mutta vielä ennen taukoa Janne Hoikkanen nosti turkulaiset johtoon, joka kesti melkein ottelun loppuun saakka. Puolustaja Olli Laine huipensi toisessa erässä oman kenttäpäädyn kulmasta lähteneen kuljetuksen tolppalaukaukseen ja paluupallosta iskettyyn 3–1-osumaan, ja vieraiden Sami Johanssonin kavennuksen jälkeen Jere Niemelä kiskaisi yivoimalla 4-2. Sami Johansson ei onnistunut toisen erän lopulla ohittamaan tolppien välissä käynyttä TPS-vahti Olli Kuismaa rangaistuslaukauksesta, mutta kolmannessa hän sipaisi mestareille 4–3-kavennuksen.

TPS näytti vievän ottelun varsinaisella peliajalla kun se purki pallon toiseen päähän kymmenen sekuntia ennen loppusummeria, mutta Mikko Leikkasen heittämä vielä yksi epätoivoinen kaaripallo kannatti. Oskari Fälden ei saanut palloa näppeihinsä vaan se putosi Eemeli Salinille, joka löi rystyltä tasoituksen ajassa 59.56.

Molempien ja etenkin kotijoukkueen hyvistä paikoista huolimatta jatkoaika jäi maalittomaksi, ja Classic koki menetyksen, kun luottopuolustaja Juha Kivilehto kinkkasi yhdellä jalalla pukusuojaan eikä enää palannut kaukaloon.

Rangastuslaukauskisassa Lassi Toriseva peitti kaikki TPS:n neljä yritystä, ja Ville Lastikan laukaus ja Mikko Leikkasen yläkulmasijoitus toivat voiton Classicille.

– Kaikki kunnia TPS:lle, joka teki meidän pelaamisemme hankalaksi, tasoitusmaalin syöttänyt ja ratkaisevan rangaistuslaukauksen upottanut Mikko Leikkanen mietti Ruudun haastattelussa.
– Oli tiukka sarja ja jouduttiin kaivamaan pankista kaikki mitä oli. Viimeksi Tampereella johdettiin kaksi erää ja passivoiduttiin, ja olisiko tänään käynyt kaverille vähän sama kun me lisättiin kaasua ja oli pakko saada maali. Päästiin sitten jatkoajalle melkoisella pomppumaalilla, jossa toki Empullla [Salin] hieno viimeistely. Rangaistuslaukauksessa katsoin, että vastassa on iso maalivahti, joten lähdin laukomaan, Leikkanen paljasti.

Anssi Koskisen ottelukuviin

Kuvat: Anssi Koskinen