Uutiset

Siirtovonkale Pohjanmaalta - kokenut Jari Hankkio siirtyy Jymyn riveihin

Jari Hankkio siirtyy ensi kaudeksi SPV:stä paikalliskilpailija Nurmon Jymyn paitaan. F-liigaseura ilmoitti tuoreesta vahvistuksesta torstaina.

Kokenut laituri on tahkonnut liigassa hurjaa jälkeä tehden 171 ottelussa tehot 193+91=284.  Pudotuspeleissä vyölle on kertynyt yhteensä 46 ottelua sekä 25 maalia ja 13 syöttöpistettä.  Tilillä on myös yksi Suomen mestaruus sekä kaksi pronssia.

Hankkio kuvailee fiiliksiään siirrosta innokkaana:

– Fiilikset siirrosta on tosi hyvät. 10 vuotta kerkesi vierähtää SPV:n kanssa ja alkoi tulla fiilis että kaipaisi uutta kipinää ja ärsykettä uralle. Jymystä välittyi jo viime kaudella joukkueena tosi freesi ja eteenpäin pyrkivä mielikuva ja nyt remmiin hypättyäni se mielikuva on vahvistunut entisestään. Töitä on edessä niin kesällä kuin pitkin kautta mutta uskon että pystytään pelaamaan hyvää säbää F-liigassa. Itellä on paikat parhaassa kunnossa vuosiin ja onnistumisen nälkää riittää. Se toivottavasti näkyy myös kaukalossa. Nähdään halleilla, Hankkio ynnää Jymyn tiedotteessa.

Vonkale on osa Jymyn kausikorttikampanjaa. Lue lisää – ja varmista paikkasi Jymyn ensi kauden kuumissa kotipeleissä tästä!