Uutiset

OLS ja FBC Turku avasivat pistetilinsä Oulun jatkoaikatrillerissä

OLS ja nousija FBC Turku avasivat kumpikin pistetilinsä F-liigan iltapäivän jumbofinaalissa, jonka OLS vei jatkoajalla 7-6. Peli alkoi 40 minuuttia myöhässä, kun nelostietä tukkinut liikenneonnettomuus oli viivästyttänyt vierasjoukkueen matkaa pelipaikalle.

Oulun ottelu näytti jo olevan selvä päätöserän puolivälissä Valte Karvosen laukoessa kotijoukkueen 6–2-johtoon. Nikolas Laaksonen kavensi kuitenkin saman tien, ja Lauri Laineen sekä Aaro Ollikaisen salamamaalien jälkeen eroa oli enää yksi. FBC alkoi jo hyvissä ajoin painaa kuudella, ja 41 sekuntia ennen loppusummeria Nikolas Laaksosen laukaus laidasta viuhui maalin etuyläkulmaan. Yhtä komea oli kuitenkin myös Joni-Arttu Siepin voittomaali, jolla hän sinetöi OLS:n kauden avausvoiton ajassa 63.11. FBC:n Aaro Ollikainen oli kolmella maalillaan ja yhdellä syöttöpisteellään ottelun tehomies.

Ari Arolan ottelukuviin

SPV:n Sami Koski ylsi kaikkien aikojen ensimmäisenä F-liigan pelaajana 500 syöttöpisteeseen runkosarjassa, kun Peliveljet aloitti kauden viimeisenä joukkueena. Viidessadas syöttö vietiin kirjoihin eilisessä voitokkaassa paikallisottelussa Nurmon Jymyä vastaan, ja tänään oli vuorossa numero 501 SPV:n kaataessa rangaistuslaukauksilla LASBin 5-4.

LASB oli vahvoilla vielä kolmannessa erässä, kun Tatu Havula laukoi lahtelaiset ylivoimalla 4–2-johtoon. SPV:n Mikko Santanen kuitenkin kavensi, ja runsaat viisi minuuttia ennen täyttä aikaa Konsta Haukkala tasoitti ylivoimalla Sami Kosken syötöstä. Voittaja ratkesi rangaistuslaukauskisan viidennessä parissa, jossa Matias Lintula sijoitti pallon yläkulmaan mutta LASBin Lauri Palvaila ei osunut kehysten väliin.

Päivän tulosten jälkeen on kaikilla sarjan 12 joukkueella sekä pisteitä että pistemenetyksiä.

Sarja jatkuu tiistaina Lempäälässä ottelulla Classic–SPV.

Kuva: Ari Arola